3.2.-9.3.2008 ROKKAILUA YMPÄRI SUOMEN

Sunnuntai 3.2.
Laskiaisrieha, Suonenjoki

Eräänä myrskyisenä yönä...vielä mitä, päivähän oli säteilevä. Aamuvarhain rokkireiskat Mika ja Ville änkeytyivät autooni (My Toyota is fantastic), ja suunnattiin pakkaamaan koko musiikillinen arsenaali tilaihmeeseen.

Aikainen lintu madon nappaa, vielä kun oli linnuntie varmistettu edellisenä iltana nettimaailmasta, niin kylläpä kelpasi ajella. Mukavan matkan jälkeen saavuimme maatilalle, jossa meidät ohjattiin esiintymispaikkaan.

Pystytimme laitteiston samalla kun ohjeistimme erään järjestävän osapuolen henkilöä, minkälainen mies junalta pitäisi hakea. Herra oli hieman kummissaan, kun sanoin: "ota hihasta kiinni heti kun näät linkkaavan partapotson". Miihkali oli nääs edellisenä iltana irroittanut varpaankynnen ilmavalla voltilla.

Keikka päästiin kuitenkin avaamaan kello 14 yllättävän hyvissä tunnelmissa. Itseäni vaivasi karmea flunssa, ja ääni katosi ekan biisin kohdilla. Tulee orpo olo kun ei terssilaulu löydy. Ilokseni muistin että encorebiisi on Poksutuhnu, aika rouhealla soundilla lähti.

Meininki oli siis hieman hapuilevaa, mutta maaliin päästiin. Keikan jälkeen kitarasankarit pääsivät hernesopalle ja pullakahville, Mikan kanssa aterioitiin jo aiemmin. Kotimatkalle lähdettiin tutuissa olosuhteissa. Lunta tuli vaakasuoraan vastaan ja liukasta oli. Miihkali jäi vielä hetkeksi ratsastelemaan ennen poistumistaan juna-asemalle.

Torstai 21.2.
Kuusankosken teatteri, Kuusankoski

Taas oltiin kukonlaulun aikaan matkassa. Ja mikäs oli ollessa, kun Vilderin kanssa oli käyty vähän ostoksilla edellisenä iltana. Uutuuden kiiltävä pumpputermari täynnä kermakahvia ja Stam1nan uutta stereoissa.

Matkalla eräs autoilija hämmensi pääni erikoisilla kaistasekoiluilla sillä seurauksella, että luulin keikan olevan Lappeenrannassa. Kun virheeni huomattiin ja asiasta äänestettiin (1-3, Leo vastaan Ville, Mika ja kartta) käänsin takin ja auton keulan kohti etelää. Miihkalille soitettiin matkalta, hän oli Kouvolan asemalla odottelemassa. Kerrottiin pienestä myöhästymisestä, ja kehotettiin saapumaan taksilla Kuusankosken teatterille.

Kun paikalle päästiin oli elämys hieno. Mahtava nouseva puolikaarikatsomo ja mikit valmiina. Eka keikka oli suunnattu lähinnä päiväkodeille. Meininki oli katossa heti alusta lähtien. Biisit kulki, yleisö mukana, kaikilla mahtava meno, kaikki terveenä. Ei voinut kuin todeta että paras keikka mitä akustisesti on vedetty.

Keikan jälkeen mentiin perinteiseen tyyliin syömään hyvin. sitten pieni tauko ja uusi veto. Toinen keikka oli avoin konsertti, ja edelleen huippumeno jatkui. Rekvisiittaa lainattiin talon puolesta, ja miksipä olisi jätetty käyttämättä elämämme tilaisuus. Varastosta nimittäin löytyi muun muassa kirahvi, joka oli tehty biisimme inspiroimana.

Oli mukava lähteä kotimatkalle kun kaikki oli niin toimivaa. Upeat puitteet, mukava henkilökunta, mukava bändi. Kotimatkalle lähdettiin tutuissa olosuhteissa. Lunta tuli vaakasuoraan vastaan ja liukasta oli. Onneksi Mika auttoi välillä väsynyttä kuljettajaa. Perillä oltiin lähempänä puoltayötä. Miehistö pikaunille ennen seuraavan aamun sekoiluja.

Perjantai 22.2.
Onttolan koulu, Kontiolahti

Miihkalin synttäriaamuna menimme onttolaan kahdella autolla, jottei Miihkalille varaamamme yllätys paljastuisi. Olisi siinä ollut majureilla ihmettelemistä, kun 4 hattupäistä sivaria kantaa rokkailulaitteistoa armeijan tiloihin.

Taas kasailtiin niin että ei olisi kiirettä tullut, mutta aina se vaan aamulla tulee, vaikka miten ajoissa olisi. Kuusankoskella hyväksi todettu setti lähti vyörymään, ja tuntui mukavasti uppoavan.

Päätettiin kuitenkin ottaa Hattulammen juhlapäivä viimeiseksi biisiksi. Kun juhlapäivän pilaaja, ammattikalastaja Kimmo Sivonen saapui paikalle uhkaavan nelitahtimoottorinsa kera, oli aika paeta.

Eteisessä oli odottamassa kakku päivänsankarille. Myös yleisö yhtyi onnittelulauluun, jolla karkoitettiin moottoriturpa Jaatinen, jonka tilalle tuli hämmentynyt ja liikuttunut partajehu. Onnistunut keikka ja yllätys siis.

Villen kanssa käytiin vielä keikan jälkeen paikallisessa wokkailupaikassa täyttämässä mahaa, sekä hauskuuttamassa itseämme ja sitten olikin aika hengähtää.

En aivan tarkkaan muistanut miksi lauantaiksi oli jätetty keikoista välipäivä, ja hieman sitä aamulla ihmettelin, kunnes sain tekstiviestin työpaikalta: "Ootko töihin tulossa?". Unohdin sitten työlauantain, jonne myöhästyneenä kipusin.

Sunnuntai 24.2.
Kontion koulu, Kuhmo

Oli vuorossa matka Kuhmoon. Musiikilliset erimielisyydet olivat kärjistyneet jo siihen pisteeseen, että päätettiin ottaa kaksi autoa käyttöön. Hevimiehet toiseen ja Reggae-haisulit toiseen. Ei vaineskaan, oikeasti tilaa autoista söi mukaan otettu oma äänentoistolaitteisto. Matka meni rattoisasti.

Paikalle tultiin hyvissä ajoin. Suureksi iloksemme saimme kuulla ettei sali tule jäämään tyhjäksi. Nimittäin aikamme suurin kunnia-Hattunen Nuutti oli tuomassa puolta sukua yksityiskoneella paikalle. Tieto osoittautui oikeaksi, ja sainpa ennen keikkaa nimmarinkin Nuutilta.

Keikka leivottiin pakettiin erittäin hauskoissa (välillä liiankin) tunnelmissa. On mukavaa huomata että uusi linjamme alkaa toimia. Keikan jälkeen tapahtui Hattus-leirin erikoisin tapaus sitten ekan levyn nauhoitusten (Silloin Kähkös-Jarmo asetti pierukiellon studiollaan). Saimme illalliskutsun naisseurueeseen! Siitäkös kokkikin sotki soppansa uudelleen, ja unohti paistaa Miihkalin pihvin loppuun asti. Kaikkea sitä käykin.

Ruokailu kesti sen verran että jouduttiin antautumaan ajatukselle ettei Jack Bauer ole enää maisemissa kun kotiin päästään. Kotimatkalle lähdettiin tutuissa olosuhteissa. Lunta tuli vaakasuoraan vastaan ja liukasta oli. Mutta mainio viikonloppurysäys. Elelkää iisisti.

-Leo

Sunnuntai 9.3.
Savonlinnasali, Savonlinna

Maaliskuinen sunnuntaiaamu valkeni kuulaana. Herätyskello soi seitsemän jälkeen herättäen sekä minut että Miihkalin lukaalistani. Kitarat kainaloon ja alakertaan odottelemaan Leon ohjastamaa Hattu-mobiilia. Lauantai-ilta oli vierähtänyt tehokkaiden bänditreenien parissa, ja tuntuma oli hyvä.

Leo tuli tapojensa mukaisesti täsmällisesti. Noukimme kyytiin saman kadun varrella asuvan Mikan ja suuntasimme kohti Savonlinnaa.

Leo kertoikin aiemmassa päiväkirjassaan yhteisestä neronleimauksestamme. Ostimme nimittäin bändin käyttöön kahden litran pumpputermoksen. Taloudellisina miehinä totesimme, että ei tarvita kovinkaan montaa keikkareissua kun sijoitus maksaa itsensä takaisin. Huoltoasemillahan kahvi on nimittäin poikkeuksetta kallista ja usein myös pahaa.

Samalla keksintö mahdollistaa sen, että aamiaisen voi nauttia autossa. Ja kun ei tarvitse syödä aamiaista kotona, säästää varhaisissa herätyksissä merkittävästi aikaa ja voi nukkua vähän pidempään. Kaikin puolin nerokas ratkaisu.

Matka Savonlinnaan meni kahvin, karjalanpiirakoiden ja hyvän musiikin (auto-dj:nä allekirjoittanut) merkeissä. Perille löydettiin ilman yhtään väärää käännöstä ja tarkalleen aikataulun mukaisesti. Joskus osaamisemme yllättää meidät itsemmekin.

Savonlinnasalin oma henkilökunta oli meitä vastassa ja rumpumikityksetkin oli jo kasailtu valmiiksi. Mukavaksi ja ammattitaitoiseksi osoittautuneen miksaajan kanssa soundcheck meni mainiosti. Oli myös mukavaa, että olimme varanneet siihen riittävästi aikaa, saimme viilattua pienetkin asiat kuntoon rauhassa. Iso, konserttisalityyppinen keikkapaikka asettaa bändillemme kuitenkin omat haasteensa.

Tilavaan takahuoneeseen oli varattu meille hedelmiä, mehua ja muita herkkuja. Kyllä kelpasi odotella rokkailuvuoroa. Levymyyntipisteen ehti pystyttää myös rauhassa.

Keikka alkoi sovittuun aikaan Urheiluhullu Hattunen -biisin merkeissä. Vaikka yleisö istuikin salin puolella melko kaukana meistä, onnistuimme saamaan ihmisiin kontaktia jo alkukeikasta lähtien. Iso sali puolestaan innoitti juoksentelemaan lavalla entistä enemmän. Alkuvuoden keikoilla on saanut ilolla huomata, että Miihkali on taas palannut lyhyen tauon jälkeen riehujaporukoihin isolla meiningillä: turha varovaisuus akustisen kitaran varressa on kaikonnut.

Keikka rullasi eteenpäin hyväksi todetun setin voimin, pienillä muutoksilla toki. Henkilökohtaisia suosikkihetkiäni keikassa oli Leon esittelemä ”Hota hota -erikoisliike”. Bändikaverini ovat turbomiehiä, minkä sille voi.

Paljon hyviä hetkiä sisältänyt keikka päättyi riemukkaasti encorena esitetyn Poksutuhnun myötä. Ihmiset tuntuivat pitävän kovasti kuulemastaan ja näkemästään, levymyyntipisteelläkin kävi varsin mukava kuhina keikan jälkeen.

Kamat pakkailtuamme suuntasimme vielä syömään ja keskustelemaan viisaista aiheista konserttisalin pihapiirissä sijainneen hotellin ravintolaan. Erittäin mukavaa oli, kuten näillä alkuvuoden keikoilla muutoinkin. Nähdään taas, pitäkäähän pipot päässä vielä viimeisten pakkaskelien ajan, sen jälkeen vaihdetaan porukalla baskereihin!

-Ville

23.12.2007 HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!

Terve kaikille! Hullujen Hattusten uusi levy on ehtinyt olemaan kaupoissa melko tarkalleen kuukauden ajan. Tähän mennessä saatu palaute on ollut varsin positiivispainotteista, mikä on tietenkin mukavaa.

Tarkoitus oli muistella noita levynjulkistamiskeikkoja pidemminkin, mutta nyt on ollut niin paljon puuhailtavaa ennen joulua, että tuo hyvä aie saa jäädä toteutumatta.

Lyhyesti voisi todeta, että kaikki levynjulkistamiskeikat menivät hyvin, ja meininki oli kohdallaan. Levynjulkistamispäivänä soitettiin niin päiväkoti-, koulu- kuin baariympäristössäkin, ja hyvin upposi homma erilaisissa ympäristöissä. Helsingin reissu oli myös mainio, Soinisen koululla oli valtaisan hyvät bileet. Ja Helsingin keikoillehan matkaan saatiin mukaan Karjalan Heilin meille myöntämä kiertopalkinto, sillä Hattuset valittiin viikon Terrieriksi.

Uusien biisien soittaminen ensimmäistä kertaa yleisön edessä on tuntunut todella hyvältä. Akustinen meininki tuntuisi toimivan myös keikoilla erittäin hyvin, ja monet vanhoista biiseistä muokatut uudet sovitukset kuulostavat itse asiassa omaan korvaan paremmalta kuin aiemmat keikkaversiot. Esimerkiksi Merirosvoina maailman ja Byy-Diin, käärmeenlumooja toimivat banjolla soitettuna upeasti.

Kaiken kaikkiaan, tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuotta. Ensi vuodelle on sovittukin jo jonkin verran keikkoja, päivitellään niitä tuonne keikkakalenteriin sitten ensi vuoden puolella. Tuntuu erittäin mainiolta päästä soittamaan näitä uusia kappaleita uusiin paikkoihin. Hienoja hetkiä on varmasti luvassa.

Pidemmittä puheitta, kiitos kaikille kuluneesta vuodesta. Kiitokset omasta puolestani Miihkalille, Leolle ja Mikalle. Yhtyeen puolesta kiitos kaikille levynteossa mukana olleille, kaikille levyn ostaneille ja ylipäätään kaikille kivoille ihmisille. Hullut Hattuset toivottavat kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta 2008! Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne.

-Ville

ELOKUUN 2007 STUDIOPÄIVÄKIRJA (päivitetty 6.9.2007)

Hullujen Hattusten uuden levyn äänitykset alkoivat sunnuntaina 5.8.2007 Liperin Kuoringalla. Täältä löydät tunnelmia ja kuvia levynteon tiimellyksestä. Studiopäiväkirjaa pyritään päivittämään mahdollisimman usein, riippuen siitä miten äänityksiltä ehditään. Eläköön!

Sunnuntai 5.8.

Ville (klo 14:56): Yeah! Kuoringalla ollaan taas, ja mahtava meininki on meneillään. Aurinko paistaa ja Hattusten toisen levyn sessiot ovat aluillaan. Viimeksihän täällä oltiin porukalla kaksi vuotta sitten kesällä, jolloin täällä Mikan vanhempien mökillä äänitettiin suurin osa Hattulammen juhlapäivä -levystä. Nyt olisi tarkoitus saada aikaiseksi toinen pitkäsoittomme. Tulevan levyn teknisenä henkilökuntana toimivat Marttilan Heikki ja Kupiaisen Pekka, eli samaiset kaverit, jotka äänittivät myös Hattulammen juhlapäivän.

Tänään lähdettiin liikkeelle Joensuusta siinä yhden kieppeillä, kun sitä ennen olimme haalineet autojen kyytiin äänitys- ja soittolaitteita ympäri kaupunkia. Keskustasta suunnistimme porukassa Pilkon automarkettiin ostoksille, ja hankimme ruokatarpeita tulevalle viikolle. Saimme ostoskärryn kiitettävän täyteen, ja kuitti olikin sitten melkein metrin mittainen. Loppusumma ostoksille oli vähän yli sata euroa. Siitä päätellen tulee siis hyvä levy:)

Leo kasasi vähän aika sitten rumpusettinsä, ja kokkailee nyt meille ateriaa. Leo teki myös äsken 51koodien Olli-Matille ostotarjouksen tältä lainaamastaan virvelirummusta. Joka on muuten erittäin hyvänkuuloinen ja ennen kaikkea älyttömän siistinnäköinen. Heikki ja Pekka pystyttävät äänityslaitteistoa, ja minä puolestani makoilen sängyllä ja laitan tätä päiväkirjaa aluille. Mika saapui juuri, Miihkalia odotellaan saapuvaksi joskus myöhemmin illalla - mies oli eilen ollut Keravalla keikalla.

Vietimme lähes koko tämän viikon Niinivaaran lukion bändiluokassa viimeistelemässä biisien sovituksia. Itselläni on ihan hyvä olo alkavista äänityksistä treenien perusteella. Hyviä ja monipuolisia biisejä on mielestäni tulossa. Uusia biisejä yhdistää akustinen lähestymistapa, joka tuntuu kyllä oikein mainiolta ratkaisulta. Sanoituksissa ja sovituksissa on myöskin luovuttu aiempien levyjen maailmanympärimatkustusteemasta (olipa pitkä sana). Tietyllä tavalla levystä on kyllä tulossa silti teemallinen, sanoituksista on löydettävissä tietynlainen punainen lanka. Mutta ehkäpä en paljasta liikaa vielä. Nyt voisi ehkä nousta sängyltä ja katsoa josko voisi olla jossain avuksi.

Ville (klo 21:23): Yllättävä juttu sinänsä, mutta tekniset asiat ovat jarruttaneet päivämme kulkua. Jostain syystä Heikin ja Pekan äänikortti ei ole suostunut toimimaan yhteistyössä tietokoneen kanssa. Päivä on siis mennyt soittajaosastolla aikalailla joutomiehenä sillä välin kun Heikki ja Pekka ovat yrittäneet korjata asioita. Mikan ja Leon kanssa olemme muun muassa pelanneet muutaman erän petanqueta. Voitin muuten Leon ensimmäistä kertaa petanquessa, jes! Miihkali ei ole tullut vielä mestoille, koskapa täällä ei nyt juuri mitään tekemistä ole. Nyt aletaan tekemään rumpusoundcheckiä, ja huomenna päästään toivottavasti jo äänittämään rumpu- ja bassopohjia, kunhan saadaan uusi äänikortti käyttöön.

Maanantai 6.8.

Ville (klo 20:31): Ou jee. Ilta-aurinko paistaa kauniisti, ja rumpupohjien äänitys on edennyt siihen malliin, että Leo on soittanut rummut neljään biisiin. Mika on soitellut samalla bassojaan, mutta ainakin osa suorituksista pitää ottaa vielä uusiksi tarkemmalla otolla. Ensimmäiset jutut saatiin tänään nauhalle ehkä joskus kahden-kolmen tienoilla, sitä ennen säädettiin vielä rumpu- ja bassosoundeja. Suurin osa porukasta on käynyt tänään uimassa, niin myös minä. Vesi on täällä lämmintä kuin linnunmaito.

Ville (klo 23:17): Päivä on pulkassa. Pitkäksihän tämä venähti, ja nyt silmät pysyvät juuri ja juuri auki. Leo on saanut purkkiin hyvän läjän rumpupohjia, huomiselle jää vielä yksi settibiisi.

Tiistai 7.8.

Leo (klo 14:57): Lippe Leino tässä terve. Kello lyö kohta kolme, ja omat settiosuuteni on purkissa. Päätin suoriutua myös yhdestä sutibiisistä omin voimin. Alunperin hyvän ystäväni Juhan piti tulla vierailemaan jazz-tunnelmiin, mutta hän ei päässytkään. Mutta kaikki 10 komppia on leivottu narulle, ja nyt on aika käydä koira hoidosta. Suuri kiitos Mikolle, joka Carlosta on hoivannut. Ja iso käsi myös kaikille korville jotka on rummun paukutusta kaksi päivää kuunnelleet. Kauhtana be my guide, mikä rytmin orja olenkaan. Hyvä fiilis lähtee aamu-uinnista, siinä vinkki loppukesälle. Tämän päivän soundtrack ja fiiliksen tuoja oli Rocky. Sankaroikaa ystävät.

Ville (klo 23:38): Kyllä, tämän päivän aamu-uinti antoi kyllä hyvän virran päivälle. Vietimme Leon kanssa viime yön täällä mökillä, ja ai että kun uni maistui. Leo naulasi tosiaan tänään kaikki rumpusettiosuutensa, ja nyt Mika touhuaa basso-osuuksien parissa. Päivän kulkua hidastivat taas tekniset ongelmat: basso-osuuksia äänittäessä bassoraidassa ilmeni kummallisia pöräyksiä, joiden epäiltiin ensin johtuvan basson plugijakista ja sitten mökin sähköistä, mutta lopulta homma ratkesi vaihtamalla tietokonetta. Nyt Mika tempoo Oma tie -työnimellä kulkevan biisin bassoja. Aika kinkkinen biisi tempovaihdoksineen ja muine kommervenkkeineen, mutta hyvä tästä tulee. Vähän ollaan alustavista aikatauluista jäljellä, sillä alun perin suunnitelma oli että kaikki rumpu- ja bassopohjat olisi saatu tänään purkkiin. Eiköhän tästä kuitenkin selvitä.

Tänään olemme myös viihdyttäneet itseämme Heikin tietokoneen kameralla. Ihan niin kuin passikuvassa, mutta parempaa: asetutaan tietokoneen ruudun eteen ja kuvia voi efektoida jo kuvanottamisvaiheessa. Kaikki levyntekokuusikon jäsenet pääsivät passikuvaan, tsekatkaa alla olevat:

Minä tein luppoajallani myös kaikille kuudelle soololevyn kannet, joista tässä yhteydessä esiteltäköön Mikan levynkansi:

Tällä hetkellä tunnelma on varsin hektinen. Mika nauhoittaa Pekan kanssa tämän päivän viimeisiä bassojuttuja, ja me olemme Heikin ja Miihkalin kanssa syventyneitä Miihkalin ala-asteella tekemään Muhveli Go! -tietokonepeliin. Aivan loistava peli, ja mahtavat ääniefektit! Sain itse pelattua pelin läpi, ja Heikki ilmoitti ettei lähde mökiltä ennen kuin on itse tehnyt saman. Kohtahan tuo on tuota jo puolisen tuntia tahkonnut. Nyt Mika taisi saada biisin valmiiksi. Jospa sitä lähtisi seuraavaksi yöksi Joensuuhun.

Keskiviikko 8.8.

Ville (klo 20:03): Ilta-aurinko laskee jälleen Kuoringalla, ja levyurakka on taas edennyt mukavasti. Tulin itse paikalle Leon ja Leon koiran Boriksen kanssa muutama tunti sitten, hoidin aamupäivällä kaupungissa muita velvoitteita. Mika on saanut tänään nauhoitettua jo miltei kaikki basso-osuutensa. Hyvältä kuulostaa sekä Mikan soitto, että tämänhetkinen bassosoundi. Lämmintä ja kaunista.

Kokkailin äsken Heikin kanssa kirjolohipohjaista erikoisruokaa koko porukalle. Ruoanlaitto meni vähän holtittomaksi, sillä samalla piti käydä läpi aamun Serranon perheen jakson tapahtumat. Loppupeleissä ateriasta taisi kuitenkin tulla ihan onnistunut.

Leo ilmoitti juuri, että oli tehnyt Olli-Matin kanssa kaupat virvelirummusta. Mahtavaa!

Kohta käymme Kirahvi-työnimellä kulkevan biisin kimppuun. Se onkin ainoa biisi, jolle ei olla vielä tehty mitään. Nyt tarkoitus olisi nauhoittaa biisiin yhtä aikaa basso ja akustinen kitara, jonka päälle Leo soittaa djembe-osuutensa. Heikki ja Pekka säätävät Miihkalin kitaran mikitystä, Miihkali soittelee Zeppelinin Rain Songia ja minä haaveilen siitä, että joku keittäisi kahvia. Hitsi vieköön, että Miihkalin kitara muuten kuulostaa hyvältä tänne tarkkaamon puolelle. Tuleepas hyvä mieli. Nyt pitää saada kahvia!

Ville (klo 22:39): Höh, kahvia ei sitten saatukaan. Kirahvi-biisin äänityksissä akustisen kitaran mikitykset ovat niin herkät, että kahvinkeiton äänet taustalla olisivat ehkä vähän pilanneet tunnelmaa. No, eipähän ainakaan mene yöunet.

Kävin kahvinjuonnin sijasta uimassa ja juoksemassa vedessä Boriksen kanssa. Tätä tulee kyllä varmaan toistettua koko ajan, mutta on ihan mahtavaa tehdä äänityksiä täällä luonnon keskellä. Ei nimittäin huolet paina. Miljoona miljoona ruusua pitää varmaan hankkia Mikan vanhemmille kiitokseksi mökin lainasta.

Mika soitti muuten juuri bassot Kirahvi-biisiin! Jes! Nyt on kaikki levyn bassot soitettuna. Huomenna käydään kitaroiden pariin.

Miihkali (klo 22:58): Ja on jo aikakin! Kolme päivää pelkkiä rumpuja ja bassoja tekee tehtävänsä ja sormet syyhyten käyn odottamaan huomista. Ensimaistiaiset tulevista kitarasoundeista olivat hyvät ja nyt jännittää nähdä miten tuo akustinen äänimaisema alkaa rakentumaan. Hieman on vielä sovitettavaa ja pähkäiltävää ainakin tuon Kirahvi-biisin tiimoilta, mutta eiköhän kaikki nuotit saada oikeille viivoille.

Mika (klo 23:12): Jeah. bassot soitettu! nyt on hyvä fjiilis, vaikka jossain vaiheessa iski hieman epätoivo. Harvoin tulee nauhoitettua omaa soittoa, kuulee että vois vielä harjoitella joitain juttuja. Mut kaikki meni oikein hyvin ja kun vertaa omaa soittoa tällä ja edellisellä levyllä niin huomaa että kehitystä on tapahtunut. Odotan innolla, että pääsen kuulemaan Oma tie- ja Kirahvi-biisejä, koska niitä oli ehkä mukavinta soittaa!

Torstai 9.8.

Ville (klo 14:33): Skäbädämunkeliyeah! Kitarapäivä on alkanut hyvin. Tulimme mökille Heikin, Pekan ja Miihkalin kanssa kahdentoista maissa, ja aloitimme päivän kahvilla ja karjalanpiirakoilla sekä aamun Serranon perheen loistavan jakson ruotimisella. Ensin soitettiin Leolle tukiraita Kirahvi-biisin djemben äänittämistä varten, ja nyt Miihkali soittaa Supersankarit verovirastossa -biisiä. Tämä kuulostaa niin hyvältä pelkästään kitara-basso-rummut -triolla ilman mitään tuplauksia, että biisin pohja ei välttämättä kaipaa mitään muuta tuekseen. Tällainen vähän intiimi ote sopii hyvin jazz-tyyppiseen biisiin. Sitä paitsi: kun biisillä on noin hyvä otsikko, niin sitä on vaikea pilata:)

Ville (klo 21:21): No niin. Päivä olisi pulkassa, ja saman tien tämä työviikko. Hyvinhän tässä on hommia saatu edistettyä tänäänkin. Supersankari-biisin lisäksi kitaroita on soitettu Kissa-työnimellä kulkevaan kappaleeseen. Itse pääsin äsken aloittamaan lauluhommat Supersankari-biisin parissa, Mikan kokkaaman aterian jälkeen. Hyvältä tuntui laulaa, ja biisi taitaisi olla nyt aika hyvin kasassa.

Tänään käytin aikani hyödyllisesti, kun Miihkali soitteli kitaroitaan. Löysin nimittäin Heikin uudesta tietokoneesta ohjelman, jolla saa tehtyä sarjakuvia. Silkkaa juhlaa! Stellan keikkakuviin perustuva sarjakuva valmistui jo (aikaansaannos löytyy täältä, Hattus-sarjakuva pitää laittaa työn alle niin pian kuin mahdollista.

Nyt pitää varmaan alkaa purkamaan laitteistoa. Onpa ollut todella mainio viikko. Sää on ollut kesäisempi kuin koko kesänä, ja tunnelma muutenkin leppoisa. Palataan asiaan ensi viikon maanantaina.

Lauantai 11.8.

Ville (klo 11:44): Yy-kaa, jiihaa! Seuraavan viikon äänityksiä odotellessa sarjakuvakertomus tältä viikolta:

Maanantai 13.8.

Ville (klo 17:09): Kesäkelit sen kuin jatkuvat ja levynteko etenee! Tänään tulimme paikalle Miihkalin, Heikin ja Pekan kanssa kahdentoista jälkeen. Sillä aikaa kun Heikki ja Pekka pystyttivät laitteiston, kävimme me Miihkalin kanssa juoksemassa noin puolen tunnin lenkin ja sen päälle uimassa. Tulipa muuten aika hyvä fiilis, varsinkin kun lenkkipolku kulkee metsän keskellä.

Tällä viikolla tulee varmaan jossain vaiheessa kiire, sillä kaikki Miihkalin osuudet pitäisi saada tehtyä ennen kuin mies poistuu takaisin Helsinkiin. Tänään vedimme purkkiin Urheiluhullu Hattunen -biisin alun rubatosäkeistön, ja nyt Miihkali soittaa biisin muita kitararaitoja. Leo tuli jokin aika sitten paikalle viettämään viimeistä lomapäiväänsä.

Ville (klo 21:35): Päivä alkaa kohta tulla täyteen. Miihkali soittaa Oma tie -biisin kitaroita. Tästä tulee hieno biisi!

Mika tuli kuuden aikoihin paikalle ja kokkasi Leon kanssa mahtavan aterian: sienillä täytettyjä paprikoita sekä riisiä. Ruoanlaiton aikana lauleskelin itse Urheiluhullu-biisiä, mutta kaikki alkoivat olla nälkäisinä niin hysteerisiä, että keskittymiskyky alkoi kaikilla hieman harhailla. Emme siis ole varmoja, että oliko siellä tarpeeksi hyviä pätkiä. Yksi temponaurukohta nyt kuitenkin.

Tänään spekuloitiin ruoan jälkeen levyn nimeä ja kansi-ideoita. Kaikki on vielä täysin auki sen suhteen, vaikka yksi hyvä kansi- idea kyllä tulikin. Tuntuu mukavalta, kun kaikkea ei ole suunniteltu etukäteen tiukasti. On jotenkin tosi luottavainen ja hyvä olo tämän levyn suhteen.

Tämän päivän kenties parhaasta vitsistä vastasi muuten Leo. Mikä rupikonnasta tulee isona? Vastaus: konnari.

Keskiviikko 15.8.

Ville (klo 16:37): Huh. Eilen tuli paiskottua hommia niin tehokkaasti, ettei ehtinyt edes kirjoittelemaan. Eilisen aikana Miihkali soitti kitaroitaan aika moneen biisiin. Itse lauloin Urheiluhullun Hattusen nyt toivottavasti purkkiin. Oikeanlaista otetta haettiin hyvinkin jännittävillä liikunnallisilla tekniikoilla. Urheiluhullun lisäksi lauloin Miihkalin säestämänä Joulu-biisin rubato-osuuksia. Eilen tuli jälleen myös käytyä lenkillä ja uimassa aamutuimaan.

Tänä aamuna lähdimme Heikin ja Miihkalin kanssa liikkeelle Serranon perheen päätyttyä. Kävimme Ylämyllyn leipomolta aamiaista mukaan ja jatkoimme rubato-osuuksien äänittämistä. Tietokonesekoilun vuoksi muutama tunti meni hukkaan, sillä nauhalle tarttui taas jotain kummallista rupsetta. Lisäksi vaivanamme ovat olleet lukuisat kärpäset, jotka lentelevät nauhoitustiloissa mikrofonien lähistöllä. Nyt biisi alkaisi kuitenkin olemaan aika hyvällä mallilla. Rubato-osuudet ovat nauhalla ja nyt Miihkali nauhoittaa kertosäkeen lead-osuuttaan. On muuten vallattoman kuuloista, odottakaahan vain kun kuulette.

Tänään on kerrottu muuten aamusta asti toinen toistaan parempia Steve Vai -aiheisia vitsejä. Tässä parhaimmisto:

Mitä Steve Vain äiti sanoi, kun Steve oli pieni vauva ja ovelle tuli vieraita?
Vaihdan Vain vaipat ensin.

Missä päin Pohjois-Karjalaa Steve Vai viettää lomansa ja miten?
Vaiviossa vaivihkaa.

Minkälainen oli Steve Vain lapsuus?
Vaikea.

Miihkali (klo 21:01): Aika on teljetty vankiloihin. Kiire painaa ja banjo-osuudet ovat vaikeita, mutta tuleepahan treenailtua ääriolosuhteissa. Vähän kuin alhaisen paikan leirillä. Keikat ovat sitten varmaan lasten leikkiä ;)

Torstai 16.8.

Ville (klo 13:31): Jep, eilen avasi Miihkali pelin banjo-osuuksiensa suhteenkin. Viime yönä tehtiin töitä myöhään, yhdentoista aikoihin nauhoiteltiin Taivaanrannan maalarit -biisin alun rubatosäkeistö, jossa on vain laulu ja banjo. Aika herkkä ja jokseenkin kaunis tunnelma tuli tuohon ottoon, johtuiko sitten myöhäisestä kellonajasta, en tiedä.

Tänä aamuna olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin, kävin hakemassa Miihkalin ja Pekan yhdeksän hujakoilla. Aamukahvien lomassa kuuntelimme kaikki biisit läpi ja teimme vähän listaa siitä, mitä mistäkin biisistä puuttuu.

Jätin Pekan ja Miihkalin kahdestaan mökille äänittämään puuttuvia kitaraosuuksia ja lähdin itse kuskaamaan mummoani. Nyt odottelen kotona Heikkiä, jonka kanssa lähdemme Kuoringalle noin puolen tunnin päästä. Toivottavasti tänään saadaan Miihkalin osuudet mahdollisimman hyvin kasaan. Huomenna olisi keikka Pieksämäellä, ja sitä ennen perjantaiaamuna tuskin hirveästi ehdimme tekemään.

Ville (klo 22:07): Asiallista, olen tehnyt tänään tietokoneen pasianssissa ylittämättömän hyviä ennätyksiä kerta toisensa jälkeen. Tämänhetkinen ennätys on 7270.

Käytimme tänään vaihtomiestaktiikkaa. Kävimme Heikin kanssa kaupungista lähtiessämme syömässä, ja kun saavuimme Kuoringalle, päästimme Pekan ja Miihkalin ruokatauolle, jatkaen itse lauluäänitysten parissa. Laulut saatiinkin äänitettyä Omaan tiehen sekä Taivaanrannan maalareihin.

Miihkalin kielisoitinosuudet taitaisivat nyt olla kasassa kaikki. Nyt äänitetään taustalauluja, mikä onkin osoittautunut yllättävän hankalaksi kun kaikissa biiseissä ei ole vielä lead-osuuksia. Saa nyt nähdä mitä tässä tehdään, päivä alkaa kuitenkin olla jo aika pitkällä.

Ville (klo 23:46): Jep, päädyttiin siihen ratkaisuun, että kun kaikkia Miihkalin taustalauluja ei saada tehtyä kuitenkaan tänä iltana, on järkevämpi jättää ne siihen, kunnes kaikissa biiseissä on lead-osuudetkin. Niiden äänitys sovittiin syyskuun ekalle viikonlopulle, eli alkuperäisistä aikatauluista ei lipsuta kuitenkaan liikaa.

Nyt siivoilemme studiomökkiä. Seuraava viikko pidetään taukoa äänityksistä ja palataan asiaan sitä seuraavalla viikolla minun laulujeni, Leon ja Mikan taustalaulujen sekä perkussioiden merkeissä. Ensi viikolla ehtiikin sitten vähän huokaista, ja toivottavasti vielä viilata paria omaa sanoitusta, joihin en ole vielä ihan täysin tyytyväinen.

Nyt nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän Pieksämäen keikkaan. Palataan asiaan pian:)

Tiistai 28.8.

Ville (klo 21:45): Terveiset kotikoneelta. Äänitysten loppusuora näkyy jo: kaukainen valo tunnelin päässä tulee hetki hetkeltä lähemmäs.

Tämä viikko on varattu etupäässä lauluhommille, vaikka monenlaista muutakin vielä pitäisi taltioida. Muun muassa vierailevien artistien osuudet, Leon perkussioita ja hitusen verran minun komppikitarointianikin.

Olin viikonloppuna Liperin lähistöllä sijaitsevassa saaressa viettämässä ystäväni läksiäisiä. Sunnuntaiaamuna saaresta herätessä todettiin porukalla syksyn alkaneen yön aikana. Järvessä oli kylmempi uida ja parin viikon ajan jatkuneet lempeät kesäkelit olivat vaihtuneet kylmäksi tuuleksi ja harmaaksi taivaaksi. Alkuviikosta syksyn tulon on huomannut myös siinä, että lähes koko levyntekoporukka, minä mukaan lukien, tuntuu saaneen orastavan syysflunssan. Ei onneksi vielä mitään hirveän vakavaa.

Olemme siirtäneet työpisteemme Kuoringan ihanista maisemista kaupunkiympäristöön, minun luokseni. Ei ihan yhtä mukava miljöö, mutta menettelee. Ja kyllähän täälläkin on aika kotoisa ympäristö äänittää omia lauluosuuksiaan.

Aloitimme hommat eilen puolen päivän aikoihin kantamalla äänityslaitteiston tänne. Eilen saatiin aikaiseksi minun lauluosuuteni muun muassa Lokerot-biisiin. Lisäksi Mika kävi valamassa porukkaan hyvää mieltä ja laulamassa omat taustalauluosuutensa. Se sujui totutun vauhdikkaasti, ja naurunpurskauksiltakaan ei vältytty.

Tänään päivä oli ihan kohtalaisen tehokas myös. Teimme aamun hommia kahdestaan Pekan kanssa, katsottuamme ensin Serranon perheen (tästä rutiinista on pidetty kiinni tarkkaan). Heikin liittyessä seuraamme olimme saaneet äänitetyksi Kissa-biisin lauluosuudet. Leo kävi alkuillasta myös laulamassa hieman taustalaulujaan. Hommat lopeteltiin seitsemän tienoilla.

Nyt sade ropisee ikkunaa vasten niin rauhoittavasti, että taidan yrittää saada unta jotta huomenna jaksaa taas olla ahkerana.

Keskiviikko 29.8.

Ville (klo 21:38): Jee. Ei meinaa ehtiä kirjoittelemaan, kun laulujen äänittäminen on niin hektistä. Nyt taitaisi tilanne olla se, että lauluhommat ovat minun osaltani yhtä biisiä vaille valmiit. Tänään äänitettiin lisäksi Leon taustalauluja. Mika kävi myös hengailemassa ja ohjeistamassa minua Numeroita-biisin lauluosuuksissa. Niin, ja soittamassa holtittomia melodikajuttuja. Tänään äänityksissä vieraili myös Vihreä maa -orkesterissa vaikuttava Tatu, joka esiintyy vierailevana artistina Taivaanrannan maalarit -biisissä. Hyvältä kuulostivat Tatun osuudet.

Huomenna meillä on aikeissa katsoa Serranon perhe aamulla porukassa ja aloittaa hommat sitten. Ai niin, tänään makustelimme vähän Serranon perheestä kertovia sanoituksia Stellan ja Hattusten biisien pohjalle. Kenties noista sessioista kuullaan vielä...

Nyt hetkeksi ulos kävelemään ja sitten nukkumaan. Tässä kuitenkin vielä sitä ennen kauan odotettu Hattus-sarjakuvan jatko-osa:

Maanantai 3.9.

Ville (klo 18:35): Moi taas! Levyn äänityksissä edettiin viime viikolla aika hyvin. Ihan hitusen verran ollaan aikataulusta jäljessä, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan kaikki piti saada nauhoitettua elokuun aikana. Toisaalta nyt on enää niin vähän juttuja jäljellä, että niistä selvitään tämän viikon aikana ihan mainiosti.

Miihkali tuli viime viikon perjantaina Joensuuhun viimeistelemään omia osuuksiaan, lähinnä taustalaulujen suhteen. Perjantaina kävimme myös Kuoringalla ottamassa bändikuvia. Jännityksellä odotellaan, että millaisia otoksia tuli. Hauskaa ainakin oli.

Viikonloppu vierähti konservatorion sekä Stellan treenikämpän suojissa. Lauantaina nauhoitettiin vierailevan lyömäsoittajan Jari Lappalaisen (tuttu mies muun muassa Folkswagenista), Miihkalin taustalauluja sekä kaikenlaisia kivoja sekoiluraitoja.

Jari piipahti soittamassa perkussioita vielä sunnuntainkin puolella. Soitinvalikoimaan kuului muun muassa cajonia sekä patarumpuja. Erittäin hyvänkuuloista jälkeä tuli aikaiseksi, ja esimerkiksi Numerot- sekä Kirahvi-biiseihin Jarin osuudet toivat todella paljon uutta. Biisit alkavat muutenkin kuulostamaan aika mainioilta.

Sunnuntaina äänityksissä poikkesi myös Root Remedy -orkesterin Cane, joka soitti Taivaanrannan maalarit -biisin loppurevittelyyn kitarasoolon. Eilen ehdittiin myös pitämään lyhyt tuotantopalaveri julkaisuasioista sun muista ennen kuin Miihkali lähti junaan.

Aika hyvä olo on levyn suhteen ja muutenkin. Tällä viikolla vielä loput äänitykset kasaan ja sitten miettimään tarkemmin kansiasioita ja muuta julkaisuun liittyvää. Nyt taidan lähteä kävelylle, kun ilta-aurinkokin paistaa niin nätisti. Hyvää syyskuun alkua kaikille!

Torstai 6.9.

Ville (klo 11:55): Tättärää! Eilisen äänityssession jälkeen vaikuttaisi epäilyttävän vahvasti siltä, että kaikki tarvittava on nyt taltioitu nauhalle. Lukuun ottamatta erästä vierailijaa, jonka osuuden äänittäminen on Miihkalin vastuulla. Se ei joka tapauksessa ole mikään iso asia, ainoastaan lyhyt puheosuus.

Vähän on outo olo. Ei oikein uskalla hirveästi tuuletellakaan, kun joka tapauksessa tekemistä on vielä paljon ennen kuin valmis levy on käsissä. Kansiasiat ovat vielä suunnitteluvaiheessa, ja kaikkea muutakin julkaisuun liittyvää pitäisi hoitaa.

Pekka laskeskeli eilen, että äänitysten aikataulut pitivät itse asiassa kutinsa melko tarkkaan, kun lasketaan pois aika, joka meni hukkaan tietokone- ja äänikorttiongelmien takia.

Eilen nauhoitettiin vielä hiukkasen perkussioita sekä taustalauluja. Erityisesti Leon Kirahvi-biisiin laulamat taustalaulut toivat kertosäkeeseen vielä ylimääräistä lisäpontta. Kuulosti oikein hyvältä. Eilen tein äänitysten jälkeen illalla kävelylenkin, jonka aikana kuuntelin kappaleiden välimiksaukset läpi mp3-soittimesta. Tuli aika hyvä ja varma olo, vaikka levy onkin melko lailla erilainen kuin aiemmat tuotoksemme. Joka tapauksessa, tästä on hyvä jatkaa kohti miksauksia.

Nyt voisi suunnata yliopistolle tekemään vaihteeksi vähän töitä opintojen parissa. Huomenna sitten Helsinkiin musisoimaan ja viettämään viikonloppua ystävien kanssa. Mukavaa:)

Hattusten studiopäiväkirja kiittää, kuittaa ja vaikenee toistaiseksi. Lisätietoja levyn julkaisusta ja muusta siihen liittyvästä sitten lähitulevaisuudessa. Pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne!

12.-14.7.2007 ROKKAUSHOMMIA JOEN KAUPUNGISSA

Torstai 12.7.
Lasten Popkatu, Joensuu

Harvassa ovat ne kaupungit, joissa järjestetään yhtä hienoja lastentapahtumia kuin Joensuussa. Ilosaarirock-viikolla järjestettävä Lasten Popkatu on malliesimerkki tästä: tapahtuman ohjelma on vuodesta toiseen kiinnostava ja monipuolinen. Toista vuotta peräkkäin järjestettävä Vekararokki puolestaan täydentää sen hienon ajatuksen, että Ilosaarirockin aikaan tarjotaan ohjelmaa kaikenikäisille.

Meillä on ollut ilo esiintyä Lasten Popkadulla uramme alusta lähtien. Ja kyllähän Hattuset saivat aikanaan Popkadun katutähtikilpailun myötä myös hyvän startin, joka toi bändin ihmisten tietoisuuteen, vaikkemme olleet ehtineet olla kasassa kuin vasta joitain kuukausia.

Tänä vuonna edessä oli kuudes perättäinen Lasten Popkadun esiintyminen, ja tunnelmat olivat korkealla, vaikka yhtyeemme jäsenet olivatkin kaikki aikalailla täystyöllistettyjä muissa hommissa Ilosaarirock-viikon aikana. Mikalla oli lavamanagerin pestinsä Ilosaarirockin Rentolavalla, Leo oli puolestaan kiinnitetty Kolille teatteriesityksiin, joita oli heinäkuussa lähes joka ilta. Minulla oli puolestani puuhailtavaa Ilosaarirockin Verkkotoimituksen parissa ja Miihkali musisoi viikon aikana lukuisissa muissakin kokoonpanoissa Hattusten lisäksi.

Oma torstaipäiväni oli melkoista sähellystä, vaikka olinkin olevinani suunnitellut päivän eri askareille järkevän aikataulun. Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa, että kiire tulee soundcheckiin, varsinkin kun tajusin että minun täytyy myös hakea soittokamamme varastolta.

Kaikeksi onneksi Leo ehti tulla auttavaksi kädeksi, ja pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa pelipaikalle, jossa Miihkalikin jo odotteli. Mikalle olimme sallineet väljemmät aikataulut, koska tiesimme hänellä olevan paljon puuhaa jo muutenkin. Mies saapui paikalle noin puolisen tuntia ennen keikkaa, ja ehdimme tehdä soundcheckin rauhassa.

Checkin jälkeen teimme vielä Ahjon tiloissa nopeita viilauksia settilistaan, ja päätimme yllättää itsemme ja yleisömme soittamalla alkuun yhden uuden jouluaiheisen kappaleen, jota ei oltu vielä kertaakaan esitetty julkisesti. Biisi sujui kohtalaisen hyvin, ja yleisö vaikutti positiivisesti yllättyneeltä, vaikka epäilemättä esitys monia hämmensikin.

Joululaulun jälkeen setti jatkui vanhojen biisien voimin, ja hyvin jatkuikin. Ehdimme soittaa läpi vanhat hitit, ja ihmiset tuntuivat viihtyvän varsin mainiosti. Siivekkään ukkosen soolokohdassa onnistuin vahingossa vesittämään Miihkalin kitarasoolon polkaisemalla piuhan irti hänen pedaalilautansa viritysmittarista. Anteeksi ja hymiö.

Keikka päättyi Poksutuhnun myötä Aurinko on typerä -biisiin, jonka myötä pakkasimme kamamme rivakasti ja lähdimme kukin omien velvoitteidemme pariin.

Lauantai 14.7.
Vekararokki, Joensuu

Lauantai valkeni harmaana, mutta toiveikkaana. Heräilin jo hyvissä ajoin nauttimaan tukevan aamiaisen, jotta jaksaisin läpi päivän koitosten - tiesin että oikean päiväruoan ehtisi nauttimaan vasta viiden-kuuden maissa.

Laskeuduin kotiportaat alas, jotta olisin ajoissa kun Leo tulee. Rumpaliherramme oli kuitenkin tapojensa mukaisesti odottamassa minua jo etuajassa. Kävimme hakemassa soittimet ja vahvistimet varastolta kimpassa ja suuntasimme Ilosaareen.

Ilmeni, että soundcheckiä pääsisimme tekemään vasta tovia ennen keikkaa, joten odotteluaikaa oli. Käytimme sen hyväksemme laittamalla Leon rumpuständit ja muut laitteet kantovalmiiksi.

Kun pääsimme vihdoin tekemään soundcheckiä, ei Mikasta näkynyt vilaustakaan. Tiesimme, että hänellä oli varmasti kiirettä festivaalin alkaessa, ja päätimme olla panikoimatta. Otin ohjat omiin käsiini, tökkäsin Mikan basson vahvistimeen kiinni ja tsekkasin hänen soundinsa valmiiksi Pentilän sahan ex-basistin itsevarmuudella.

Mika saapui paikalle ehkä vajaat viitisen minuuttia ennen keikkaa, kävi testaamassa itse bassoaan, totesi naureskellen soundin aika ”reggae-henkiseksi”, ja teki rivakasti itselleen mieluisammat säädöt. Sen jälkeen olikin aika vaihtaa basso melodikaan ja aloittaa keikka Hattulammen juhlapäivän merkeissä.

Ilmassa oli sateen uhkaa, joka ei onneksi kuitenkaan toteutunut. Itse asiassa loppua kohti aurinkokin alkoi näyttäytyä pilvien takaa. Oli oikein hyvä soittofiilis, ja parin ekan biisin aikana sain monitoriinikin suurin piirtein sitä mitä halusin - aluksi en kuullut omaa kitaraani laisinkaan, ja sen jälkeen vähän turhankin kovaa.

Ihmisillä tuntui olevan hyvä mieli keikkaamme kuunnellessa, ja samat tunnelmat oli meilläkin. Tuntui kivalta soittaa isolla lavalla, josta sai kuitenkin aika hyvin intiimihkön otteen yleisöön. Pääsipä eräs poika toimittamaan Poksutuhnun taustanauha-cd:n miksaajalle kesken keikan, kun olimme itse sen unohtaneet tehdä.

Puolituntinen setti vierähti läpi nopeasti, ehdimme soittaa vajaat kymmenen biisiä, hyvin hittipainotteisella meiningillä. Yhtyeellä oli erittäin hyvät fiilikset, ja Mika intoutui Siivekkään ukkosen aikana soittamaan jalka monitorilla. Onneksi siitä saatiin kuva todisteeksi!

Setti päättyi kuten Lasten Popkadun keikkakin. Ensin maanmainio Poksutuhnu hulvattomine koreografioineen, ja sen jälkeen ilman säestystä vetäisty Aurinko on typerä.

Kamat roudattiin lavalta pois nopeasti, ja jätettiin Miihkalin ja pikkuveljensä Ohton huolehdittaviksi, meidän kolmen muun rientäessä omien kiireidensä pariin.

Hakiessani vielä kitaraständini lavalta kannustin seuraavana esiintyneen Tohtori Orff & Herra Dalcrozen miehistöä soittamaan vähintään yhtä kovan keikan. ”Ei me koskaan tulla pystymään tuohon”, totesi Orffien rumpali Hannu.

Kiitos Ilosaarirock-viikon keikoille osallistuneille! Tällä hetkellä Hullut Hattuset viimeistelevät uusia kappaleitaan ja varautuvat uuden levyn äänityksien alkamiseen. Lisää asiasta luvassa kotisivuilla lähitulevaisuudessa.

-Ville

17.6.-7.7.2007 KAUHTANA SOIKOON, MIKÄ MEININKI!

Tähänastinen kesä on sujunut Hattusten leirissä varsin mukavasti. Olemme pitäneet useampia monen päivän treenisessioita uusien biisien sovittamisen merkeissä. Homma on edennyt varsin hyvin. Ahkeran sovittamisen lisäksi olemme soittaneet muutamia kesäkeikkoja, joista hieman muistelmia alla.

Sunnuntai 17.6.
Vekara-Varkaus, Varkaus

Varkauden keikalle saavuimme poikkeuksellisesti peräti kolmesta eri suunnasta. Leo ajoi isänsä Olavin kanssa paikalle Tampereelta, Miihkali tuli junalla Helsingistä, ja minä ja Mika ajoimme kamojen kanssa Joensuusta.

Saavuimme Mikan kanssa paikalle hieman ennen kuin Leokin kaartoi aurinkoisen kentän pientareelle. Kättelimme järjestäjät ja siirryimme odottelemaan omaa soundcheck-vuoroamme. Leon isä lähti hakemaan Miihkalia juna-asemalta.

Saatuamme koko porukan kasaan aloimme suunnitella lähestyvää keikkaa. Lavana toimi rekan perävaunu, joka on tunnetusti hieman ahdas syvyyssuunnassa. Päädyimme siis sellaiseen ratkaisuun, että Leo laitetaan soittamaan lavalle ja me muut taas esiinnymme maan tasalla.

Keikan alkaessa tuntui siltä, että ratkaisu oli aivan oikea. Eri puolille isoa kenttää levittäytyneeseen yleisöön sai heti läheisemmän kontaktin. Saimme myös houkuteltua joukon lapsia pomppimaan aivan lavan eteen.

Päivä oli todella kuuma, ja paljoa ei tarvinnut heilua että sai hyvän keikkahien pintaan. Keikka soljui eteenpäin leppoisasti ja päättyi Hattulammen juhlapäivän jälkeen polttavalle auringolle omistettuun Aurinko on typerä -biisiin.

Keikan jälkeen tapahtuikin sitten jännittäviä asioita. Leo ja Miihkali kävivät tutkimassa kaksistaan paikan päällä järjestettyjä Kuperkeikan SM-kilpailuja. Kohta miekkoset tulivat takaisin innosta hehkuen, ja ilmoittivat olevansa kilpailun kärkitiloilla yli 14- vuotiaiden poikien sarjassa.

Pakkohan se oli sitten meidän muidenkin mennä ottamaan selvää mistä on kyse, ja osallistua itsekin. Kuperkeikkarata oli pitkä, kiemurainen ja täynnä esteitä. Tuntui ällistyttävältä, että kilpailun ykkössijassa kiinni ollut Leo oli selvittänyt radan viidessätoista sekunnissa.

Oma suoritukseni alkoi vauhdikkaasti, mutta tyssäsi esteeseen, joka tuli eteen juuri kesken kuperkeikan ja vei paljon hukkasekunteja. Mika aloitti myös rivakasti, mutta menetti arvokkaita sekunteja luultuaan jo päässeensä maaliin ja pysähdyttyään helpottuneena ihan maaliviivan tuntumaan.

Sitten tulikin suoritusvuoroon Olavi, joka veti radan läpi uskomattomalla vauhdilla. Lopputulos paljasti, että Olavi pääsi kakkossijalle jäätyään ainoastaan sekunnin Leosta.

Kilpailuajan päättyessä totesimme, että meidän porukkamme otti kolmoisvoiton kuperkeikan SM-kisoissa. Tilannetta ei lannistanut edes se, kun tajusimme ettei kyseisessä sarjassa ollut muita osanottajia kuin meidän viisihenkinen tiimimme. Eläköön!

Näin ollen lähtömme sai hieman viivästyä, kun Leo, Olavi ja Miihkali kävivät vastaanottamassa palkintopokaalit. Tilanne huvitti hieman kilpailun järjestäjiäkin.

Ennen lähtöä korjasimme vielä Leon auton rohisevan pakoputken nerokkaalla manööverillä. Joensuuhun päästyämme kävimme syömässä porukalla intialaista ruokaa aurinkoisessa Ilosaaressa. Seuraavat kolme päivää vietimmekin sitten sovitustreenien merkeissä Niinivaaran lukion bändiluokassa.

Lauantai 30.6.
Freestylerock, Nurmes

Nurmeksen keikkaa edelsi taas muutaman päivän intensiivitreenaus, joten olo oli varsin varmaotteinen. Päivä oli aurinkoinen, ja mieli muutenkin korkealla.

Pitkästä aikaa matkustimme koko porukalla samassa autossa, mikä teki matkanteosta erityisen rattoisaa. Menomatkalla kuuntelimme läpi Röllin satukasetin, ja pelasimme bändipeliä. Tiedättehän: joku sanoo bändin nimen, ja toisen pitää keksiä bändi, jonka nimi alkaa sillä kirjaimella johon edellisen bändin nimi päättyy (esimerkiksi näin: Amorphis - Sarnath - Hullut Hattuset, ja niin edelleen). Loistavaa ajanvietettä pitkille ja vähän lyhyemmillekin ajomatkoille!

Saavuimme Nurmekseen sovittuun aikaan ja löysimme perille keikkapaikkaan vaivattomasti. Kasasimme kamat lavalle ja laitoimme kaiken valmiiksi soundcheckiä varten. Miihkalin jäädessä säätämään pedaalilautaansa suuntasimme Leon ja Mikan kanssa nauttimaan aamukahvia.

Soundcheck meni rivakasti, ja pian sen jälkeen pääsimmekin odottelemaan keikkaa. Yleisöä kasaantui pikkuhiljaa paikalle yhä enemmän, ja tuttujakin näkyi. Aloitimme keikan hieman yhden jälkeen Mustikkasoppatehtaalla.

Meininki oli erittäin hyvä, vaikkakin me olimme isolla lavalla kohtalaisen kaukana yleisöstä. Pitkän mikkipiuhan ansiosta pääsin kuitenkin käyskentelemään yleisön joukkoon joidenkin biisien aikana. Lavasoundi oli oikein selkeä, ja soittaminen senkin takia miellyttävää.

Yleisö oli erittäin hyvin mukana, ja se innosti meitäkin. Siivekkään ukkosen soolokohta oli erittäin mainio. Miihkali tykitti menemään, ja kokoonnuimme Mikan kanssa Leon rumpujen eteen julistamaan.

Settiin sisältyi myös yksi uusi biisi, joka esitettiin ensimmäistä kertaa. Kuulapyssyt-työnimellä kulkeva biisi rullasi ihan mainiosti, vaikka pari pientä kauneusvirhettä sisälsikin. Yleisö tuntui kuitenkin pitävän biisistä, ja se tuntui mukavalta.

Keikan jälkeen myimme ison läjän levyjä ja paitoja. Nautittuamme järjestäjän tarjoamat sapuskat lähdimme paluumatkalle, ja jatkoimme tietenkin bändipelin pelaamista.

Bändipeli osoittautui niin mukaansatempaavaksi, että jossain vaiheessa huomasimme ajaneemme jo hyvän matkaa oikean risteyksen ohi. Olimme siis menossa Kuopiota kohti. Olimme myös jo niin pitkällä, ettei auttanut muu kuin koukata Juicen synnyinseudun Juankosken kautta.

Matka-aika pidentyi noin parilla tunnilla, mutta sehän tarkoitti vain sitä että meillä oli enemmän aikaa pelata bändipeliä. Loppumatkasta peliin löytyi myös uusi sääntö, jonka mukaan kaikkien ei tarvitse välttämättä tuntea käytettyä bändiä, jos osaa kertoa bändille uskottavan taustan ja laulaa malliksi jotain biisiä. Saimme siis kuulla loppumatkasta varsin unohtumattomia esityksiä etenkin Mikalta. Esiintyjinä oli muun muassa Yo-Yo Boys, YX, ja Tuomitut kääpiöt. Erityisesti Tuomittujen kääpiöiden Varjoissa luolien -biisi oli huikea!

Lauantai 7.7.
Puhoksen musiikkileiri, Kitee

Heinäkuisena lauantaina oli määrä suunnata Kiteelle Puhoksen musiikkileirille. Miihkali ja Mika olivat kyseisellä leirillä opettajina, joten ajelimme Leon kanssa Joensuusta kaksistaan.

Keli ei varsinaisesti ollut hirveän kesäinen. Vähän matkaa Tikkalan jälkeen vettä alkoi tulemaan kuin saavista kaataen. Perille päästyämme ajoimme auton aivan paraatioven eteen, jotta saisimme kannettua kamat sisään kastelematta itseämme tai laitteitamme.

Toisessa salissa oli vielä käynnissä oppilaskonsertti, joten kasasimme laitteemme mahdollisimman hiljaisesti isomman salin puolelle. Miihkali ja Mika vaikuttivat vähän väsyneiltä leirin koitosten jäljiltä.

Aloitimme oman keikkamme heti jousisoittajien esityksen jälkeen. Avausbiisinä oli tällä kertaa Rapakkoblues kurahousuista, ulkona riehunut keli ikään kuin vaati sitä. Ilmassa oli hyvänlaista holtittomuutta, joka Hattus-porukoissa yleensä tietää onnistunutta ja rempseää keikkaa. Niin nytkin: välispiikit elivät omaa elämäänsä, ja biisien aikanakin kuultiin yllätyksiä.

Hyvä keikka saatiin siis aikaiseksi. Byy-Diin toimi erityisen hyvin, samoin Poksutuhnu. Soitimme reilun puolen tunnin setin, jonka jälkeen yleisö vaati vielä lisää. Palkitsimme heidät Aurinko on typerä -biisillä, josta on muodostunut varsinainen encore-bravuuri. Hyvältä kuulosti jälleen.

Keikan jälkeen jätimme Miihkalin ja Mikan soittamaan vielä leiribändien kanssa, ja lähdimme Leon kanssa kohti Joensuuta.

Seuraavat keikat ovatkin sitten jo tällä viikolla kotikaupungissamme. Tervetuloa siis keikoille: torstaina Popkadulle ja lauantaina Vekararokkiin!

-Ville

30.5.-1.6.2007 KESÄNAVAUSTUNNELMIA

Keskiviikko 30.5.
Skidirock, Helsinki

Hattusten keikkakesä alkoi tänä vuonna pääkaupunkiseudulta, ja mikäs sen mukavampaa. Lähdimme Mikan kanssa matkaan tiistaiaamuna, Leo saapui Helsinkiin Tampereelta. Tiistai-ilta vierähti tehokkaan treenisession sekä Miihkalin kokkaaman illallisen merkeissä. Leon ja Miihkalin kanssa kävimme myös laulamassa vähän karaokea. Loppuillasta Miihkali viimeisteli Poksutuhnun uuden taustanauhan.

Keskiviikkona heräilimme Miihkalin asunnolta ja lähdimme matkaan. Skidirock-festivaali löytyi ainoastaan parin virhekäännöksen jälkeen. Kättelimme järjestäjän ja siirryimme odottelemaan keikkaamme aamukahvin pariin.

Meitä ennen esiintyi muutamia lapsien muodostamia bändejä, joilla oli kyllä kiitettävästi intoa touhussaan. Heti viimeisen esiintyjän lopetettua siirryimme pystyttämään omia kamojamme. Viidentoista minuutin mittainen vaihtoaika riitti juuri parahultaisesti, ja pääsimme aloittamaan keikan ajallaan.

Keikka alkoi nimikkobiisillämme. Oli erittäin mukavaa katsella isolta lavalta, kuinka yleisö lämpeni meiningillemme jo alussa ja pomppi opastuksellamme tasajalkaa biisin tahdissa. Muutenkin vastaanotto tuntui todella lämpimältä, ja tunnelma oli erittäin leppoisa.

Olimme päässeet suurin piirtein keikan puoliväliin, kun alkoikin yhtäkkiä sataa. Ihmiset siirtyivät kuuntelemaan keikkaa sateensuojaan, lukuun ottamatta parinkymmenen hengen kokoista urhoollista porukkaa, joka kuunteli Hattukauppiaan tyttären lavan edessä loppuun asti.

Keikka saatiin luovittua sateesta huolimatta loppuun hyvillä mielin. Olkoonkin, että loppuvaiheessa lavan katto alkoi vuotaa, ja saimme varjella soittimiamme kastumiselta. Keikka sinetöitiin Poksutuhnun merkeissä ja annettiin vetovuoro Tohtori Orff & Herra Dalcrozelle, jotka ehdimme myös moikata nopeasti lavan takana.

Keikan jälkeen kävimme syömässä esiintyjien lämpiössä, jossa jutustelimme myös meitä ennen esiintyneiden bändien soittajien kanssa. Ruokailun jälkeen katsoimme vielä tovin verran Orffien keikkaa, ja lähdimme ajelemaan Toijalaan.

Toijalaan reissasimme siksi, koska olimme sopineet pitävämme Helsingin keikan jälkeen muutaman päivän treenisession uusien kappaleiden parissa. Kävi niin iloisesti, että Leon äiti lupasi käyttöömme Toijalan kellariteatterin, jonka omistaa yhdessä miehensä kanssa.

Ja olipahan vaan hieno tila, ei voi muuta sanoa! Toijalan juna-aseman välittömässä läheisyydessä sijaitseva kellariteatteri oli pieni ja intiimi tila, josta hehkui inhimillistä lämpöä. Kevään aikana teatterilla oli esitetty muun muassa Ville Leinosen tähdittämää Raul Reimanista kertovaa näytelmää, ja näytökset olivat olleet kuuleman mukaan suuri menestys.

Kasasimme kamamme teatterin näyttämölle, ja aloitimme päiväkahvien jälkeen katsomaan uusia biisejä. Käsittelyssä oli kuutisen biisiä, joita katsoimme yksi kerrallaan läpi sovitusideoita miettien. Päivän päätteeksi kasassa oli hyviä ideoita, ja osa biiseistä omasta mielestämme jo melko hyvässä vaiheessa. Päivä paketoitiin joskus kahdeksan-yhdeksän maissa. Loppuillan vietimme rupatellen keskenämme tulevaisuuden suunnitelmista ja muusta kivasta.

Torstai 31.5.
Toijalan kellariteatteri, Toijala

Heräilin yhdeksän tienoilla, ja totesin yhtyetoverien vetävän vielä hirsiä. Keitin kahvia ja siirryin kahvimukin kanssa lueskelemaan teatterin portaiden yläpäässä sijaitsevalle pienelle terassille. Oli jotenkin älyttömän hyvä fiilis kaikesta. Koivut tuoksuivat ja lempeä kesätuuli hyväili.

Aloitimme treenit yhdentoista maissa, kunhan kaikki olivat saaneet aamiaisensa nautittua. Treenisessio oli jälleen kohtalaisen tehokas, ja biisit alkoivat saada selkeästi muotoaan.

Kävimme ruokailemassa joskus kahden aikoihin, jonka jälkeen olikin aika siivoilla näyttämöä ja laittaa pystyyn äänentoistolaitteet illan keikkaa varten. Leon äitihän nimittäin sai idean, että kun kerran olemme paikan päällä, niin miksipä emme soittaisi samalla myös keikkaa kellariteatterilla.

Kerrankin oli aikaa katsoa soundit kohdalleen rauhassa, ja suunnitella muutenkin meininkejä. Lisäksi oli aika kotoisa olo valmistautua keikkaan, kun oli jo ehtinyt asustaa esiintymispaikassa jonkun aikaa.

Odottelimme lavan takana sijaitsevassa takahuoneessa keikan alkua hivenen jännittyneinä siitä, tulisiko ketään paikalle. Kun astelimme lavalle sovittuun aikaan, huomasimme huolemme turhaksi. Tyhjiä penkkejä oli ainoastaan muutama, ja paikalle saapunut yleisö vaikutti jo valmiiksi innostuneelta.

Aloimme louhia keikkaa eteenpäin, ja ihmiset tuntuivat tykkäävän. Draamalliset osuudet toimivat erityisen hyvin, johtuen varmaan esiintymistilan luonteesta. Byy-Diin toimi erittäin hienosti. Yu-kin kulkusiin saimme puolestamme yleisön puolelta erikoisvierailijan, noin kahdeksanvuotiaan tytön, joka heitti homman täysin vapaan improvisaation puolelle. Mahtava meininki!

Keikka päättyi Poksutuhnun merkeissä, jonka jälkeen soitimme encorena vielä Hattulammen juhlapäivän. Levyjä ja rintanappeja meni kaupaksi mukava määrä, ja muutenkin ihmisiltä tuli oikein mukavaa palautetta keikasta ja meiningistämme.

Kunhan yleisö oli poistunut, laitoimme taloyhtiön saunan lämpenemään, ja suuntasimme yksissä tuumin huuhtomaan keikkahiet pois. Hieno päätös hienolle päivälle.

Perjantai 1.6.
Toijalan kellariteatteri, Toijala

Heräsin perjantaiaamuna siihen, kun Leon koira saapui nuolemaan naamaani. Aamukahvia kehiin, ja ulos istuskelemaan. Valmistimme myöskin Leon kanssa Mikalle yllätyksellisen juhla-aamiaisen, Mikahan nimittäin oli valmistumassa kyseisenä päivänä yhtyemuusikoksi.

Juhlallisuuksien ja aamiaisen jälkeen siirryimme jälleen sorvin ääreen. Muutamaa biisiä vielä hinkattiin läpi. Lopetellessamme treenejä totesimme olleemme varsin tehokkaita, vaikkakin parin kappaleen sovitukset jäivät vielä hiukan auki.

Heitettyämme Miihkalin junaan siirryimme Tampereelle viettämään kesäkuun ensimmäistä päivää. Tuskin kesää olisi paremmissa merkeissä ja paremmassa seurassa voinut aloittaakaan.

Kiitos kaikille keikoilla olleille, ja aivan erityiset superkiitokset Heidille ja Jormalle, kun annoitte meidän vallata teatterinne muutamaksi päiväksi! Hyvää kesää kaikille, pitäkää huoli itsestänne ja toisistanne. Nähdään keikoilla!

-Ville

15.-29.4.2007 SOVITUSTREENEJÄ JA VAPUNVIETTOA

Sunnuntai 15.4.
Rääkkylän koulu, Rääkkylä

Sunnuntaiaamuna heräiltiin varhain, jotta ehdittäisiin ajoissa Rääkkylään pystyttämään äänentoisto ja tsekkaamaan soundit. Lauantaipäivä vierähti mukavasti treenatessa ja uusia biisejä sovitellessa.

Ihastelimme lauantaina myös yhdessä Miihkalin uusia kitarakamoja. Kylläpä nimittäin kuulostaa miehen soitto entistä paremmalta. Miihkali voinee kertoa kamoistaan tarkemmin vaikkapa omalla esittelysivullaan, jahka ehtii. Minä tyydyn toteamaan vain sen, että on hienoa että Miihkali on hankkinut pedaalilautaansa muun muassa Whammy-pedaalin. Epäilen että tulette kuulemaan pedaalia tulevassa tuotannossamme melko taajaan.

Leo tuli hakemaan minut ja meillä yöpyneen Miihkalin sovittuun aikaan. Suuntasimme varastonamme toimivalle autotallille hakemaan loput kamat, ja jatkoimme kahdella autolla Rääkkylää kohti. Matkasimme Leon kanssa samassa autossa, ja kuuntelimme kaseteilta muun muassa Cartherin livekeikkaa vuodelta 1998. Samalla keksimme mahtavia musiikillisia suunnitelmia.

Saavuimme Rääkkylään täsmälleen aikataulun mukaisesti, mutta järjestäjä oli jostain syystä unohtanut sovitun ajan. Lopulta saimme kuitenkin ongittua Rääkkylän koulun talonmiehen numeron, joka lupasi ystävällisesti tulla päästämään meidät sisälle.

Kamat pystyyn nopeahkosti, ja sitten ihmettelemään elämää kauniiseen kevätilmaan kahvin ja vastaleivottujen karjalanpiirakoiden merkeissä.

Keikka aloitettiin sovittuun aikaan Merirosvoina maailman -biisillä. Melko iso ja kaikuisa sali vaikeutti kontaktin saamista aika lailla, varsinkin kun suurin osa yleisöstä hengaili ujosti melko kaukana lavasta. Onneksi lavan edustalta löytyi jälleen kourallinen innostunutta porukkaa, joka piti meidänkin intoamme yllä. Lavan läheisyyteen sijoitettu käsityöpiste tosin häiritsi hieman. Koita siinä nyt sitten soittaa maltillisella volyymilla, kun joku vasaroi vieressä antaumuksella.

Kaikki meni kuitenkin varsin hyvin, ja ehdimme käydä Miihkalin kanssa testaamassa paikalla olleen pomppulinnankin keikan aikana.

Aurinkoisen sunnuntaipäivän selkeä huippuhetki osui hetkeen, kun palasimme keikalta Joensuuhun ja poikkesimme juna- asemalle ostamaan Miihkalille matkalipun. Sattui nimittäin niin, että paikallinen artisti ”Speedy” Siltanen oli juna-aseman lipputoimistossa yllätyskeikalla. Kuuntelimme muutaman biisin kahden lipunmyyjän kanssa, totesimme että pohjoiskarjalaisen populaarikulttuurin edustajien täytyy pitää yhtä, ja lahjoitimme Speedylle Hullut Hattuset -paidan.

Lauantai 28.4.
Utran vanha puukoulu, Joensuu

Utran puukoululla olimme soittamassa viimeksi kaksi vuotta sitten. Kyseinen keikka oli merkkitapaus, sillä se oli uramme sadas keikka. Nytkin kohdalle sattui eräänlainen merkkipäivä, sillä Hattulammen juhlapäivä -levyn julkaisusta tuli kuluneeksi Utran keikkapäivänä tarkalleen vuosi.

Otimme Miihkalin kanssa keikkapäivälle sporttisen alun, sillä kävimme heti aamutuimaan herättyämme juoksemassa reilun puolen tunnin lenkin raikkaassa kevätsäässä. Hullut Hattuset - Suomen tervehenkisin bändi!

Aamulenkin jälkeen oli aika suunnata Hattu-mobiilin nokka kohti Utran vanhaa puukoulua. Kuten on ehkä aiemminkin tullut todettua, vanhoissa puurakennuksissa on miltei poikkeuksetta tunnelma kohdallaan. Niin myös nyt.

Virittelimme äänentoiston paikalleen ja totesimme kuulostavamme hyvälle. Paikka oli juuri sopivan pieni ja intiimi, eikä äänenvoimakkuutta ollut syytä pitää valtaisan suurena.

Alustavan biisilistan kasaamisen jälkeen aloitimme settimme Mustikkasoppatehtaalla. Heti alusta asti tuntui siltä, että yleisö viihtyi hienosti. Muutamissa biiseissä onnistuimme yllättämään itsemmekin, kun draamalliset osiot lähtivät elämään jälleen kerran omaa elämäänsä.

Vuorovaikutus yleisön kanssa oli kohdallaan. Keikassa yhdistyi jotenkin hienosti yhtenäisenä jatkunut intensiteetti sekä leppoisa tunnelma.

Hyvistä keikoista jää aina jollain tapaa sanattomaksi. Utrassa oli mainio keikka ja hieno vastaanotto, kiitos siitä paikalla olleelle yleisölle sekä järjestäjille. Kiitos myös keikanjälkeistarjoiluista: sima ja munkit olivat herkullisia!

Sunnuntai 29.4.
Intersport-liikuntakeskus, Joensuu

Sunnuntaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena noin puoli kahdeksan aikoihin. Kitara kainaloon ja hakemaan Leoa autolla. Intersport-liikuntakeskuksella olimme jälleen ajoissa paikalla. Alamme selvästi parantamaan tapojamme myöhästelyn suhteen!

Nopea soundcheck Reinoaudion mukavien äänimiesten kanssa, ja odottelemaan keikkaa kabinettitilan puolelle. Samalla kauppasimme joitakin kappaleita uunituoreita rintanappejamme. Ne ovat muuten huikean hienoja!

Keikka alkoi ajallaan, puoli yhdeltätoista. Vastassa olivat jälleen samat haasteet kuin viimekin kerralla, eli kaikuisa ja iso sali. Teimme kuitenkin parhaamme, ja eturiviin kasautunut yleisö vaikutti pitävän keikasta. Mika esitti hienoja hevimiehen otteita ampuessaan paukkuserpentiinejä bassonsa kaulasta käsin.

Keikka päätettiin Juice Leskiseltä lainaamaamme Aurinko on typerä -biisiin. Sen jälkeen suuntasimme syömään tukevasti, jonka jälkeen pidimme noin neljän tunnin treenit uuden materiaalin kanssa. Mukavasti vierähtäneen viikonlopun jälkeen oli aika siirtyä vapunviettoon.

Seuraavan kerran Hattuset nähdään keikoilla kesällä. Keikkapäivät ja -paikkakunnat voi tarkastaa keikkakalenterista. Hyvää kesän odotusta kaikille!

-Ville

23.-25.2.2007 KEIKKAVUODEN AVAUS

Perjantai 23.2.
Horsmanahon koulu, Polvijärvi

Helmikuun loppupuolella oli aika avata Hattusten keikkavuosi - tammikuu oli päätetty edellisvuoden puolella rauhoittaa Hattus- leirissä keikattomaksi kuukaudeksi.

Torstaina pidimme intensiiviset treenit, ja soitimme läpi suurin piirtein koko tuotantomme. Hyvin ovat biisit lihasmuistissa, sillä soitto kulki vallan mainiosti, vaikka emme olleet soittaneet kimpassa noin puoleentoista kuukauteen. Miihkalilla oli torstaina synttärit, joita juhlistettiin kääretortun voimin.

Perjantaiaamuna lähdettiin Polvijärveä kohti kahdella autolla, joista toiseen menivät Leo, Miihkali ja äänentoistolaitteisto ja toiseen minä, Mika ja soittopelit. Mikan ajaessa kertailin pelkääjän paikalla samana päivänä olleeseen tenttiin.

Horsmanahon koululle saavuttiin miltei aikataulun mukaisesti. Pienien aikataulullisten lipsauksiemme takia keikka täytyikin aloittaa heti nopean soundcheckin jälkeen. Alussa ainakin itsestä tuntui siltä, että oli vähän käynnistymisvaikeuksia, mutta lopulta homma lähti rullaamaan. Useilta aiemmilta keikoiltammekin tuttu poika oli sattumoisin yleisön joukossa, ja sai hymyn huulillemme laulamalla lähes kaikki biisit alusta loppuun mukana. Täysillä, tietenkin.

Keikka meni muutenkin kohtalaisen hyvin, ja yllätyksiäkin nähtiin. Keikka paketoitiin lämpimiin tunnelmiin, kun yleisö lauloi ylimääräisten numeroiden jälkeen pyynnöstämme onnittelulaulun Miihkalille eilisten synttäreiden johdosta. Keikan jälkeen pikaroudaus, ja takaisin Joensuuhun, kukin omien tehtäviensä pariin. Illalla osa meistä suunnisti vielä katsomaan Maanakan konserttia Ahjoon.

Lauantai 24.2.
Konservatorion sali, Joensuu

Lauantain keikka oli konservatorion salissa. Keikkamme oli osa Hippa-kansanmusiikkifestivaalia, joka oli levittäytynyt viikonlopun ajaksi ympäri kaupunkia.

Erittäin mukava äänimies otti yhteyttä jo alkuviikosta, kyseli lavakartat ja muut asiat kuntoon. Sovimme myös soundcheck-ajan. Tulee aina hyvä fiilis, kun tuollaiset asiat kysellään järjestäjän puolesta jo hyvissä ajoin. Sen takia tuntuikin todella häpeälliseltä, että me itse olimme roimasti myöhässä sovitusta soundcheck-ajasta. Keljutti todella paljon, että useampi ihminen oli meidän takiamme sovittuun aikaan paikalla, kun me itse olimme vielä haalimassa kamojamme kasaan.

Myöhästymisemme takia meille ei riittänyt lainkaan aikaa soundcheckiin, mikä oli meille täysin oikea rangaistus. Menimme odottelemaan keikkaa kahvilaan, jossa Leo (joka lienee meistä kaikkein täsmällisin) ilmoitti rangaistuksen, joka seuraisi siitä jos joku myöhästyy seuraavana päivänä. Rangaistus oli niin julma ja täydellisen epäoikeudenmukainen, että siihen suostuttiin mukisematta.

Hivuttauduimme hiljalleen keikkapaikalle, jossa toinen esiintyjä (Hupsis!) oli jo aloittanut oman show’nsa. Oli muuten jokseenkin yllättävä kokoonpano: tanssikoreografi Sanna Montoa komppasivat Zen Cafén rumpali Pete Parkkonen ja Waltarin kitaristi Jari Lehtinen. Kun mainitsin asiasta Leolle, mies innostui täysin luullessaan löytävänsä lavalta Roope Latvalan. Pettymys oli valtaisa, kun kerroin Leolle ettei Latvala ole soittanut Waltarissa vuosiin.

Siirryimme Hupsis!-ryhmän esityksen loppupuolella lavan välittömään läheisyyteen, sillä keikkamme oli tarkoitus alkaa heti heidän lopetettuaan. Yleisön vielä aplodeeratessa edelliselle ryhmälle kannoimme omat laitteemme lavalle, ja pystytimme ne todennäköisesti ennätysajassa. Nopea linjojen tarkastus, ja keikka käyntiin.

Keikka aloitettiin Nenänkaivelujatsilla, koska arvelimme jazz-musiikin olevan konservatorion kaltaisessa ympäristössä hyvä pelinavaus. Miihkali yritti lainata biisin väliosassa silmälaseja eräältä kulttuuritoimittajalta, mutta tämä kieltäytyi jyrkästi.

Oma settimme oli sovittu tarkoituksella hieman normaalia lyhyemmäksi, sillä oletuksena oli että jo yhden konsertin kuunnelleiden lasten keskittyminen saattaisi joutua muuten vähän koetukselle. Keikan aikana tällaisia vaivoja ei kyllä havaittu, vaan kaikki rullasi hyvin. Iso lava ja konserttisalimainen ympäristö tietysti vaikeutti hiukan intiimin kosketuksen saamista, mutta langaton mikki auttoi onneksi vähän.

Keikka päättyi Hattulammen juhlapäivä -biisiin, jonka jälkeen nopea kamojen kasaus, josta kaikki lähtivät omille teilleen: kuka lentopallo-otteluun, kuka 50-vuotispäiville. Iltayhdeksältä kävimme kimpassa viemässä kamat seuraavan päivän keikkapaikalle, teimme soundcheckin ja vetäydyimme yöpuulle.

Sunnuntai 25.2.
Intersport-liikuntakeskus, Joensuu

Sunnuntaiaamuna jännitti tosi paljon, josko joku sattuisi vahingossa myöhästymään, ja Leon rangaistus pitäisi ottaa käyttöön. Itse lähdin hyvissä ajoin liikkeelle, jotta olisin ajoissa Mikan luona, josta sovimme lähtevämme. Onneksi kaikki muutkin olivat ajastaneet herätyskellonsa oikein, ja rangaistus jäi toteutumatta.

Keikkapaikka oli tuttu jo viime vuoden lopulta, jolloin soitimme omilla äänentoistokamoillamme salissa, joka ei varsinaisesti ole suunniteltu konserttikäyttöön. Nyt paikalla olivat onneksi Reinoaudion alan miehet. Ison salin kaikuisuudelle hekään eivät tietysti voineet mitään, meidän täytyi vain toivoa että yleisö tulisi lähelle bändiä.

Keikan alussa (joka muuten alkoi tarkalleen aikataulun mukaisesti) huomasimme, että yleisö oli asettautunut toivomallamme tavalla lavan lähelle. Aloitimme keikan Hattulammen juhlapäivällä, josta siirryttiin sulavasti merirosvotunnelmiin.

Olin huomannut jo aiemmin käydessäni virittämässä kitarani, että paikalle oli tuotu valtaisa pomppulinna. Pettymys oli valtaisa, kun huomasin ekan biisin aikana, että sitä alettiin purkaa. Yritin vedota pomppulinnan tyhjentäjiin välispiikissä, mutta ei auttanut.

Keikka meni hyvin, ja se olikin viikonlopun vedoista ehkä tunnelmaltaan kaikkein ehein, vaikka keikkaympäristö taisi olla kaikkein levottomin. Intoudumme soittamaan vähän ennakoitua pidemmän setin. Varsinaisten encoreiden jälkeen yksi ihminen yleisön joukossa taputti vielä, joten kävimme esittämässä hänelle yksityisesti yhden biisin ilman säestystä. Oiva päätös viikonlopulle, jonka jälkeen oli aika vetäytyä kotiin lepäilemään. Nähdään seuraavan kerran keikoilla huhtikuussa!

-Ville

26.10.-30.10.2006 TUNNELMIA MINIKIERTUEELTA

Keskiviikko 25.10.
Joensuu-Helsinki

Lokakuisena keskiviikkona Joensuussa satoi vettä ja puoli viiden aikoihin alkoi jo olla pimeää. Ilmassa oli siitä huolimatta suuren urheilujuhlan tuntua: olimme lähdössä Hattusten kanssa Helsinkiin jatkamaan syyskuun alussa aloittamaamme läpimurtoa. Ja mikä hienointa: kuskin paikalle istui ensimmäistä kertaa Leo!

Vain pari viikkoa ennen reissua ajokortin saanut Leo hoiti pestin hienosti. Matkan alussa mies jopa vaihtoi autoon omatoimisesti öljyt. Helsinkiin päin ajettaessa keli vain huononi, mutta Olokorjaamolla nautittujen kahvien voimin päästiin perille pääkaupungin humuun, ja saman tien nukkumaan Miihkalin luokse Kallioon.

Torstai 26.10.
Tahvonlahden ala-aste, Helsinki
Lyhty ry (Kulttuuripommi-klubi), Helsinki

Miihkali valitteli aamulla herätessämme koko viikon jatkunutta flunssaansa, joka ei ollut hellittänyt runsaasta valkosipulin syömisestä huolimatta. Keikalle lähdettiin silti toiveikkaina, kunhan lähistöllä majaillut Mikakin saatiin herätettyä mukaan matkaan.

Tahvonlahden ala-asteen sali vaikutti melko kaikuisalta paikalta, mutta uskoimme akustiikan paranevan kunhan saliin tulee ihmisiä. Hienoisen kiireen vallitessa pystytimme kamat ja soitimme lämpimiksemme muutaman biisin - olihan viime keikasta jo vierähtänyt puolisentoista kuukautta.

Keikka alkoi pienen sekoilun siivittämänä. Mustikkasoppatehdas avasi keikan asiallisesti, mutta sitä seuranneen hip hop -biisin alussa yritin aloittaa ensimmäistä säkeistöä aikaisemmin, muille siitä ilmoittamatta. Tästä seurasi se, että eka säkeistö piti aloittaa lopulta kolme kertaa, ennen kuin biisi lähti rullaamaan.

Yleisöä tämä tuskin häiritsi, sillä ala-asteen oppilaat alkoivat silminnähden villiintymään jo muutaman biisin jälkeen. Tuntuu aina hienolta päästä samalle aaltopituudelle sellaisen yleisön kanssa, josta on ennen keikkaa aistivinaan epäluuloisuutta.

Keikan loppupuolella soitetun Siivekkään ukkosen aikana sain rocktähti-kohtauksen (niitä tulee toisinaan) Miihkalin soolon aikana. Nappasin lavan viereltä yhden keikkajuomiksi tuoduista pillimehutölkeistä ja ruiskutin sen sisällön päälleni. Vastapestyn valkoisen paidan rintamus muuttui ruosteenväriseksi ja hiukset tuntuivat keikan jälkeen tahmeilta. Yleisö kuitenkin hurrasi tempaukselleni.

Keikan jälkeen jaoimme urakalla nimmareita lapsille ja myimme aikuisille läjän levyjämme. Lapsilta ja aikuisilta saatujen kommenttien perusteella kiertueen avauskeikka oli varsin onnistunut.

Keikan jälkeen kävimme Mikan ja Leon kanssa keskustassa syömässä ja levykaupoissa, sillä luppoaikaa ennen illan keikkaa oli muutamia tunteja. Iltakeikalle lähdettiin hyvillä fiiliksillä.

Miihkali suorittaa tällä hetkellä siviilipalvelustaan Lyhty ry:n musiikkityöpajassa. Kyseessä on siis kehitysvammaisille erilaisia asumis-, opetus- ja työpajapalveluja tarjoava yleishyödyllinen, voittoa tuottamaton yhdistys. Käykää katsomassa lisää yhdistyksen toiminnasta sen kotisivuilla, ja allekirjoittakaa ehdottomasti adressi sen toiminnan jatkumisen puolesta.

Hattu-mobiili kaartoi Miihkalin työpaikan pihaan suunniteltuun aikaan (Leon kuskina olemisen myötä myös ajoissa oleminen on petraantunut huomattavasti). Saamamme kantoavun voimin kamat olivat kasassa alta aikayksikön, ja pääsimme suunnittelemaan tulevaa keikkaa keittiön puolelle. Kyseessä oli siis viikottain järjestettävä Kulttuuripommi-klubi, ja meillä oli kunnia esiintyä tapahtuman aloittavana bändinä.

Setti laitettiin käyntiin hip-hopilla, sillä illan dj:nä toimiva Dj Pera soitti jo ennen keikkaamme Mustikkasoppatehdas-biisin. Keikka lähti käyntiin hyvin, ja tunnelma oli varsin lämmin halki keikan. Biisitoivekin kuultiin, ja se myöskin toteutettiin: kyseessä oli M.A. Nummis -laina Poliisi ja rosvo. Keikka päättyi Hattulammen juhlapäivään, jonka lopuksi yleisömme auttoi meitä kaatamaan uhittelevan moottoriveneen. Keikan jälkeen myimme muutamat levyt, söimme tonnikalapastaa ja lähdimme hyvillä mielin valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin.

Perjantai 27.10.
Rinkelin päiväkoti, Espoo

Perjantaiaamuna keikalle lähtiessä tilanne vaikutti varsin lupaavalta. Miihkalin ääni oli edellispäivän keikkojen jäljiltä täysin painuksissa, ja kun Leo yritti soittaa muutaman korttelin päässä majailleelle Mikalle, oli Mikan puhelin kiinni. Onneksi langan päähän saatiin Mikan majatalon isäntä Oskari, joka jalomielisesti suostui herättämään kauneusuniaan nukkuvan basistin.

Matkaan päästiin lähestulkoon sovitun aikataulun mukaisesti, ja Miihkalin ajo-ohjeiden mukaan löydettiin myöskin Rinkelin päiväkoti. Kamat laitettiin pystyyn ennätysnopeasti, ja jäi vielä aikaa juoda kupponen kahvia ennen keikkaa.

Itse keikka olikin sitten loistava. Pienessä päiväkodissa ei ollut lapsia kuin muutama kymmenen, joten keikasta muodostui erittäin intiimi. Äänenvoimakkuuskin oltiin saatu säädettyä kohdalleen. Miihkali huomautti jonkun vauhdikkaamman biisin jälkeen, etten hakkaisi akustista kitaraani niin kovaa, sillä silloin hänen sähkökitaransa ääni peittyy täysin sen alle.

Pienillä keikoilla draamalliset osuudet toimivat aina hienosti, niin nytkin. Yu-Kin kulkusten väliosan aavemainen tunnelma sai lisäulottuvuuden, kun yleisöstä ilmaantui yksi lisäkaiku. Siivekkään ukkosen alussa Miihkali puolestaan opasti lapsia siinä, miten tulee menetellä ukkosilmalla: ”Pitää mennä puun alle seisomaan ja nuolla sähkötolppaa”.

Keikan loppupuolella tuntui ihan älyttömän hienolta, kun koko lapsilauma lähti spontaanisti tanssimaan yhden innokkaan tanssijan esimerkin innoittamana. Keikka lopeteltiin hyvissä tunnelmissa, myytiin taas läjä levyjä ja suunnattiin keula kohti Joensuuta, johon päästiinkin ihmisten aikoihin.

Lauantai 28.10.
Lasten Kumpurock, Outokumpu

Lauantaiaamuna Miihkali lähetti tekstiviestin: ”Ääntä ei lähde pihaustakaan. Miettikää miten toteutatte miun stemmat”. Ja toden totta: kun kävimme Miihkalin noukkimassa kyytiin, ei mies sanonut sanastakaan, vaan kommunikoi kanssamme elekielellä tai asiansa kirjoittamalla.

Emme kuitenkaan hätääntyneet, vaan suunnittelimme settilistan siten, että sellaiset biisit joissa Miihkalilla on enemmän lauluosuuksia, jäävät pois. Hattukauppiaan tytär jätettiin kuitenkin settiin, sillä Leo lupasi hoitaa Miihkalin osuudet.

Keikan puitteet olivat vallan komeat: lastenmusiikkifestivaali järjestettiin Outokummun urheilutalolla. Lava ja äänentoisto oli jo pystyssä edellisenä iltana rokkaillun Kumpurockin tiimoilta, joten ei muuta kuin omat kamat pystyyn, lyhyt linjojen tarkastus, ja sitten pystyttämään myyntikoju levyille ja paidoille ennen keikan alkua.

Keikan alkaessa tuntui hetken aikaa siltä, että iso sali ja kaukana oleva yleisö häivyttävät yhtyeen ja yleisön vuorovaikutuksen kokonaan pois. Huoli oli kuitenkin turha. Yleisö oli jälleen kerran loistava. Pari biisiä soitettuamme muutamat lapset siirtyivät penkeiltä seuraamaan keikkaa aivan lavan eteen pystytetyn mellakka-aidan viereen. Ja eihän siinä kauan mennyt, kun lavanedus oli jo aivan täynnä porukkaa.

Lopulta tapahtuman järjestäjän oli tultava pitelemään puista mellakka-aitaa paikallaan, sillä se uhkasi kovasti kaatua vellovan yleisömassan paineessa. ”Stadionmeininkiä”, totesimme ja lietsoimme yleisöä lisää.

Miihkalin äänen puuttumisesta huolimatta keikka sujui loistavasti. Itse asiassa otimme ilon irti Miihkalin äänettömyydestä dubbaamalla hänelle äänen Rapakkobluesin lopussa. Hattukauppiaan tyttären aikana tulin vilkaisseeksi Leon minulle tekemää settilistaa, ja sain vaivoin pidettyä itseni kasassa, kun huomasin listaan ujutetun sananmuunnoksen. Leo myhäili tyytyväisenä. Siivekkään ukkosen aikana yritin opettaa lapsille kuinka circle pit toimii, mutta vain yksi urhea lähti seuraamaan juoksuani miksauspöydän ja lavan edustan ympäri.

Keikan jälkeen menimme toteamaan tilanteen Arja Vänskän emännöimän myyntipöydän luona, ja totesimme levyjen ja paitojen käyneen hyvin kaupaksi Outokummussakin. Hattulammen juhlapäivän levypainos hupenee mukavaa vauhtia. Kiitos teille siitä, että tuette toimintaamme!

Maanantai 30.10.
Hammaslahden koulu, Pyhäselkä
Mantan päiväkoti, Joensuu
Noljakan koulu, Joensuu

Maanantaina matkaan lähdettiin kahdella autolla, jotta saatiin oma äänentoistolaitteistomme mahtumaan mukaan. Minä hain kyytiini Miihkalin, joka oli edelleen äänettömässä kunnossa. Sain siis kertoa juttuja yksikseni koko matkan Hammaslahteen, Miihkali tyytyi nyökkäilemään sopivissa paikoissa.

Leo ja Mika saapuivat omalla autollaan Hammaslahden koulun pihaan vain muutamia sekunteja meidän jälkeemme. Roudasimme kamat sisään, ja parkkeerasimme autot lavalle johtavan sisäänkäynnin välittömään läheisyyteen. Mantan päiväkodin keikalle oli nimittäin lähdettävä heti Hammaslahden vedon jälkeen.

Latauduimme keikkaan lavan takana, ja yleisön pakkauduttua koulun juhlasaliin astelimme lavalle (tai oikeammin lavan eteen lattian tasolle, kuten yleensäkin), josta päästiin välittömästi Liperin metsän tunnelmiin ja Mustikkasoppatehtaan läheisyyteen.

Keikka lähti käyntiin vallan mainiosti, tosin harhauduin itse keskittymään keikan alkupuolella pohtimaan sitä, ovatko kaikki soittimet ihan balanssissa. Sitä se teettää, kun ei ole tarpeeksi aikaa tehdä huolellista äänenpaineentarkastusta.

Hyvä tunnelma saatiin kuitenkin aikaiseksi, vaikka omalta kohdalta tuntui siltä, että välistä meininki oli hieman hakusessa. Yleisö tuntui kyllä tykkäävän kovin, ja piti kovaa meteliä biisien välissä. Keikka sisälsi myös paljon hyviä hetkiä: niistä yhtenä hienoimmista Rapakkobluesin loppu, jossa Leo dubbasi Miihkalia, ja kertoi Miihkalin suulla hulvattomia juttuja.

Keikan jälkeen Leo ja Mika kasasivat soittokamat pikavauhtia Leon autoon, ja lähtivät ajamaan takaisin kohti Joensuuta. Minä ja Miihkali purimme äänentoiston niin nopeasti kuin pystyimme, hyvästelimme Hammaslahden väen ja suuntasimme kohti seuraavaa keikkaa.

Ajoituksemme oli täsmällinen. Kaarroimme Mantan päiväkodin pihaan kahtakymmentä vaille yksitoista, kun sovittu soittoaika oli varttia vaille. Yksi lastentarhanopettajista vei meidät kankaaseen verhottuna halki osaston. Meidän keikkamme oli pidetty salassa lapsilta viimeiseen asti.

Jälleen kerran pienellä porukalla saatiin aikaiseksi hyvät ja intiimit kemut. Vaiheikas keikka sisälsi paljon itsellekin yllättäviä käänteitä. Pieni ja innokas yleisö seurasi innostuneena, ja kommentoi tapahtumia rohkeasti. Keikka päättyi Hattulammelle, ja sen jälkeen lähdettiin rientämään kohti päivän viimeistä keikkapaikkaa.

Noljakan koululla odottikin kunnon stadion-meininki. Koulun liikuntasalin lattiassa oli isohko palanen, jota sai nostettua motorisesti ylöspäin, ja näin siitä muodostui lava. Eihän tuota voinut jättää käyttämättä, varsinkin kun lava oli näin ollen ihan holtittoman iso.

Noljakan koulun keikassa oli hyvin paljon sellaista viimeisen keikan makua, mitä Hattus-meiningeissä usein tulee, kun on päivässä useampi keikka. Toisin sanottuna paljon päättömyyksiä ja holtittomuuksia, ja paljon terveellistä tyhjännauramista.

Yleisö oli todella hyvin mukana, ja antoi biisien väleissä vastauksia todella kovaäänisesti. Iso lava puolestaan innosti meidän porukkamme tekemään paljon läpijuoksuja.

Keikan jälkeen kiiteltiin toisiamme onnistuneista keikoista, pyyhittiin hikeä ja mentiin kamat varastoon vietyämme porukalla syömään. Kivoja keikkapäiviä oli taas kerran, kiitos kaikille asiaan vaikuttaneille ja nähdään taas!

-Ville

1.9.2006 LÄPIMURRON KYNNYKSELLÄ PÄÄKAUPUNGISSA

Perjantai 1.9.
Kissojen yö -festivaali, Helsinki

Syyskuun alussa oli luvassa ensimmäinen Hattus-keikka Helsingissä. Keikkapaikkana oli (meille jokseenkin sopivasti) Korkeasaari, jossa järjestettävässä Kissojen yö -tapahtumassa esiintyivät meidän lisäksemme muun muassa PMMP:n Paula ja Mira sekä Maritta Kuula.

Mikan kanssa lähdimme malttamattomina matkaan jo torstaiaamuna, vaikka keikka olikin vasta perjantai-iltana. Torstai sujui mukavasti ystäviä tavatessa.

Perjantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena. Heräilin Malminkartanosta ystävieni Heikin ja Hannan viihtyisästä lukaalista. Suuntasin bussilla keskustaan ja paikansin muiden Hattusten sijainnin. Leo oli jo hyvää vauhtia lähestymässä pääkaupunkiseutua Stellan keikkabussin kyydissä, Stelloilla kun sattui olemaan samana iltana myöskin Helsingin keikka.

Tapasimme neljän paikkeilla Kalliossa. Kuulumisien vaihtamisten ja auton pakkaamisen jälkeen suuntasimme Korkeasaareen. Totesimme, että Mika osaa ajaa kuin kunnon helsinkiläinen konsanaan: bussikaistoja käyttäen ja turhia paineita ottamatta.

Löysimme Korkeasaaresta soittopaikkamme, joka sijaitsi Karhulinnan välittömässä läheisyydessä. Pystytimme soittokamat ja siirryimme odottelemaan. Meidän soittovuoromme oli ensimmäisenä, joten pitkään ei tarvinnut odotella. Pian festivaalin juontajana toiminut Ellen Jokikunnas kuuluttikin meidät lavalle.

Miihkalin hengenluonti ennen keikkaa oli omaa luokkaansa. ”Jäbät hei, huomaatteko tämän symboliikan? Samalla festivaalilla on uransa laskuvaiheessa oleva Ellen Jokikunnas ja sitten me, jotka olemme läpimurron kynnyksellä!”

Niinpä astelimme lavalla päättäväisinä, valmiina ison yleisön tietoisuuteen nousemiselle. Keikka meni kyllä oikein hyvin, mutta yleisöryntäyksestä ei voinut puhua ainakaan alkuvaiheessa. Meitä tämä ei tietenkään haitannut, vaan soitimme tiukan, reilut puoli tuntia kestäneen setin. Takanamme lasiaidan toisella puolen hengailleet karhutkin heräsivät iltauniltaan keikkamme aikana. Varsin jännittävää.

Setti päättyi Siivekkääseen ukkoseen, jonka aikana paikalle olikin jo kertynyt kohtalainen yleisö, joka vaikutti pitävän näkemästään ja kuulemastaan. Kamoja purkaessamme rohkeimmat tulivat kiittämään henkilökohtaisestikin.

Loppuilta sujui festivaaleista nauttien ja muita bändejä kuunnellen. Ihan omalta paikalta ei Korkeasaari tosin tuntunut. Miten esimerkiksi uljaat partakorppikotkat voivat viihtyä todella tiukkaan aidatussa tilassa?

Yön pimetessä otimme viimeisen lautan keskustaan, ja ehdimme juuri parahultaisesti katsomaan porukalla Stellan keikkaa Virgin Oil Co. -ravintolaan (kiitokset Heikille vieraslistapaikoista). Kylläpä muuten oli hienoa seurata joensuulaissankarien dominoivan loppuunmyytyä baaria (paikalla oli lähemmäs tuhat ihmistä), joka lauloi biisejä mukana kovaäänisesti. Siitä pystyi päättelemään, että emme olleet Hattusten kanssa ainoa läpimurtoaan tekevä joensuulaisbändi.

-Ville

19.8.2006 HATTU-KARKELOT MIKKELISSÄ

Lauantai 19.8.
Ipanahipat-festivaali, Mikkeli

Elokuun loppumetreillä oli vielä aika suunnata Hattu-mobiilin keula kohti Mikkeliä. Itse lähdin matkaan jo perjantaina, kaupungissa opiskelevaa siskoa moikkaamaan.

Lauantain keikan soundcheckin oli määrä alkaa yhdentoista tienoilla, joten Joensuusta aamulla saapuneet Leo ja Mika olivat joutuneet heräämään kohtalaisen aikaisin. Puoli yhdentoista maissa Mika soitti:

Mika: ”Moi, ollaan nyt Mikkelissä. Eikös se meidän keikka ole Kalamarkkinoilla?”
Minä: ”Ei, kyllä se on Ipanahipat-festareilla.”
Mika: ”Ahaa... Sehän selittääkin paljon. Nähdään kohta!”

Rytmikaksikko oli päättäväisesti suunnannut Mikkelin Kalamarkkinoille, ja ilmoittanut tulevansa keikalle. Järjestäjät olivat olleet varmaan vähän ihmeissään.

Saavuin keikkapaikalle ajoissa toteamaan että Mika ja Leo olivat löytäneet tiensä oikeille juhlille. Roudatessa totesin, että Mikkelin torilta aamutuimaan hankittu omenalörtsy on vähän turhan rajua ravintoa päivän alkuun.

Keikkapaikkana toimivat vanhat veturitallit vaikuttivat hivenen kolkolta, mutta sympaattiselta ympäristöltä. Junalla paikalle saapuneella Miihkalillakin oli lyhyt kävelymatka keikkapaikalle.

Lyhyen soundcheckin jälkeen siirryimme keskustaan, jossa osa porukasta nautti lounaan. Pari Kotkaan matkalla ollutta miekkosta olisi halunnut vaihtaa Miihkalin kanssa lippiksiä, mutta kitaristi kieltäytyi luopumasta Spice Girls -lakistaan.

Palasimme keikkapaikalle, jossa meitä ennen esiintynyt XS-tyttöbändi lopetteli settiään. Omaa soittovuoroa odotellessa kasasimme myyntipistettä paidoille ja levyille.

Muun muassa Tiktakia versioineen XS:n setin jälkeen virittelimme soittimet valmiiksi lavalle, ja siirryimme lavan viereen odottelemaan. Dj:n soitettua muutaman kappaleen oli aika kypsä, ja siirryimme Mustikkasoppatehtaan tunnelmiin.

Yleisö, joista suurin osa ei varmastikaan ollut kuullut meistä etukäteen mitään, lämpeni hitaasti, mutta kohtalaisen tasaisesti. Normaalia rauhallisemmin vedetyn Mustikkasoppatehtaan jälkeen iskettiin isompi vaihde päälle hip-hopin tahdissa. Ihmiset katsoivat oudoksuen, kun tanssin omatekoista breakdancea maalattialla. Jostain syystä silloin yltyy helpommin tekemään kaikenlaista yllättävää, kun yleisö tuntuu normaalia vaisummalta.

Kaikkinensa keikka meni oikein hyvin. Iso ja kaikuisa halli toimi erityisen hyvin Yu-kin kulkusten kohdalla. Tunnelma oli kohdallaan. Yleisökin saatiin lopulta mukaan niinkin hyvin, että Poksutuhnun aikana eräs arviolta seitsemänvuotias tyttö seurasi tanssikoreografioitamme ja teki itse perässä. Ja pakko myöntää, että hänellä oli tanssimiseen paljon parempi ote kuin kenelläkään meistä.

Keikan jälkeen Mika vaihtoi Hattus-univormun tanssimuusikolle sopivampiin vaatteisiin ja lähti autoilemaan kohti Nurmesta, jossa tulevalla yhtyemuusikolla oli hääkeikka. Ennen Miihkalin junaan lähtöä ehdittiin vielä käydä yhdessä ihailemassa Mikkelin kaupunkikuvaa, jonka jälkeen suunnattiin Leon kanssa takaisin Joensuuhun. Varsin mainio maku jäi keikasta, toivottavasti Ipanahipat järjestetään ensi vuonnakin.

-Ville

12.8.2006 TATTEJA JA MOOTTORIVENEITÄ

Lauantai 12.8.
Tattikarnevaalit, Kiihtelysvaara
Marjalan venesatama, Joensuu

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, niin kuin monena muunakin aamuna tämän kesän aikana. Kaikkien näiden aurinkoisien päivien johdosta muun muassa sienisato on ollut aika mitätön. Tattien puutteesta huolimatta edessä oli keikka Tattikarnevaaleilla.

Miihkali oli saapunut edellisiltana Joensuuhun, ja nukkui kaikessa rauhassa sohvallani kun keittelin aamukahvia. Lopulta sain suostuteltua Miihkalin lähtemään mukaan, ja pysyimme aikatauluissa - melkein.

Perille saavuttuamme totesimme että Tattikarnevaalien esiintymislava oli sijoiteltu aurinkoon nähden siten, että paahtumisolosuhteet olivat optimaaliset. Auringonpistosta uhmaten kasasimme kamat ja teimme rivakan soundcheckin.

Soundcheckin jälkeen jäi hetki aikaa henkäistä lavan takana. Juontajaksi kesteille oli värvätty Riitta Väisänen. Mietimme alkuviikosta, että olisimme treenanneet Kymppitonnin tunnarin, mutta siihen ei löytynyt aikaa. Ehkä hyvä niin.

Riitta Väisäsen ja Seppo Eskelisen saatua loputtoman pitkät alustuksensa pulkkaan pääsimme lopulta aloittamaan, vain reilut kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä.

Yleisöä oli paikalla varsin mukavasti, joskaan se ei lähtenyt mukaan meininkiin yhtä hanakasti kuin viime viikonlopun Kiihtelysvaaran keikalla. Muutama innokas lapsi ja lapsenmielinen kuitenkin osallistui konserttiin häpeilemättä, mikä piti oman keikkafiiliksen hyvänä.

Kuumuus oli kova halki keikan, mutta biisien välissä suoritetun vesitankkauksen voimin jaksoi jatkaa loppuun asti. Soitto sujui vallan mainiosti, ja iso lava tuntui muutenkin kotoisalta. Setin loppuun sijoitettu Poksutuhnu herätti hilpeitä ilmeitä niin yleisössä kuin lavan vieressä pannuja kuumana pitäneissä kokeissa.

Roudaus suoritettiin nopeasti, samalla kun taustalla valittiin parasta sienipiirasta. Tarmo-kokki tarjosi herkullista mahlajuomaa ja tattikeittoa, joiden voimin jaksettiin kömpiä kuumaan autoon ja suunnata keula kohti Joensuuta, jossa seuraava keikka jo odotti soittajaansa.

Marjalaan ehdimme hyvissä ajoin. Leppoisaan satamajuhlaan oli saapunut mukavasti väkeä, jotka nauttivat kauniista loppukesän päivästä. Meitä varten oli pystytetty iso rekkalava. Tapojemme mukaisesti kasasimme kamat lavan edustalle, jotta pääsimme yleisön kanssa samalle tasolle. Korkealle lavalle saatiin sijoitettua hienosti taustalakana ja äänentoistolaitteistomme.

Ennen keikan alkua söimme hiukan välipalaa ja harjoittelimme kävelemistä puujaloilla. Erityisesti Leo osoitti hienoja taidonnäytteitä tekemällä u-käännöksiä yhden kepin varassa.

Keikka jouduttiin aloittamaan hieman etuajassa, jotta moottorivenenäytös saatiin alkamaan ajallaan. Miihkali tosin oli keikan alkaessa vielä pesemässä käsiään koululla. Pian puhdaskätinen kitaristi saapui lavalle, ja Merirosvoina maailman kajahti kesäiseen alkuiltaan.

Marjalan yleisö oli hyvin mukana alusta alkaen. Sydäntä lämmitti huomata, kuinka monet suut lauleskelivat mukana uuden levymme kappaleita. Levy on selvästi löytänyt tiensä hyviin koteihin.

Hyvän olon tunne valtasi välillä koko kehon niin täydellisesti, että välillä ei malttanut pysyä paikallaan. Hattukauppiaan tyttären lopussa yritin kiivetä valotolppaa pitkin ylös. On muuten huomattavasti vaikeampaa kuin puuhun kiipeäminen.

Viimeisen kipaleen jälkeen sovittu soittoaikamme oli jo ohi, mutta pakko oli uhmata seuraavaa ohjelmanumeroa vielä sen verran, että pääsimme esittämään uuden a cappella -sovituksen Aurinko on typerä -biisistä.

Kun kamat oli saatu auton kyytiin, oli edessä ohjelmanumero jota oli odotettu jo alkuviikosta lähtien. Maanakka-lauluyhtyeen Kirsi nimittäin kutsui meidät luoksensa lettukesteille, ja ei tarvinnut miettiä vastausta kahdesti. Niinpä läträsimme kermavaahdon ja mansikkahillon kera vatsamme turvoksiin letuilla ja viihdytimme Kirsin lapsia ja toisiamme maailman parhailla jutuilla. Loistava sinetti keikkapäivälle! Kiitos!

-Ville

5.8.2006 JUHLAMENOA METSÄN KESKELLÄ

Lauantai 5.8.
Hietajärven leirikeskus, Kiihtelysvaara

Hattuset kerääntyivät lauantain keikkahommiin eri puolilta Suomea: Miihkali Helsingistä, Leo Tampereelta ja Mika peräti Kilpisjärveltä saakka. Minä puolestani palasin Joensuuhun muutaman päivän mökkireissulta Polvijärveltä. Maaseudun rauhasta kerättyjen voimien avulla oli helppo latautua illalla olevaan keikkaan.

Keikan oli määrä alkaa vasta puoli kymmenen aikoihin illalla, joten ehdimme pitämään hyvänmittaiset treenit, joista suuri osa tosin meni uuden kosketinsoittimeni ihasteluun ja kokeiluun. Biisit tuntuivat kuitenkin kulkevan hyvin. Teimme keikkasetin rungon valmiiksi jo treenien yhteydessä, ja jätimme muutamat vakionumeroihin kuuluneet biisit väliaikaiselle tauolle.

Treenien jälkeen ahdoimme kamamme ja itsemme Hattumobiilin uumeniin ja suuntasimme nokan kohti Kiihtelysvaaraa. Ennalta saatujen ajo-ohjeiden avulla perille löydettiin helposti, ja jopa aikataulun mukaisesti. Hietajärven leirikeskuksellahan oli siis meneillään partiolaisten Hieta 06 -leiri, jonka päättäjäisillan vetonaulana olimme me.

Ajoissa olemisessa on sellainen hyvä puoli, että ehtii katsoa rauhassa äänentoiston kuntoon. Paikan päällä oli asiansa ajava äänentoistolaitteisto, jonka virittelimme pystyyn omin voimin. Soittotila oli akustisesti varsin järkevä. Ulkoilmalava oli rinteen alaosassa, ja yleisö siis sijoittui istumaan rinteeseen hieman amfiteatteri-tyyppisesti.

Pystytettyämme äänentoiston ja taustalakanan olikin kello jo vähää vaille puoli kymmenen. Meidän esiintymisemme oli pidetty salassa suurimmalta osalta leiriläisistä, joten vetäydyimme lavan taakse piiloon ennen kuin leiriläiset vyöryivät paikalle kovaäänisten ryhmähuutojensa tahdittamina.

Yksi leirin johtajista juonsi meidät sisään ja astelimme lavalle silmälapuissa, merirosvohoilausta laulaen. Pian Merirosvoina maailman -kappale kaikuikin jo Hietajärven rannoilla. Liekö kaikunut pitkällekin, sillä jossain vaiheessa keikkaa saimme kilpailijaksi jostain vastarannalta kovaäänisenä kantautuvan kotikaraoken. Ei haitannut, lähinnä hymyilytti.

Keikasta on näin jälkeenpäin vaikea sanoa mitään, millä voisi kuvata paikan päällä vallinnutta tunnelmaa. Heti keikan alkumetreistä lähtien meidän ja yleisön välille muodostui erinomainen vuorovaikutus, joka kesti lujana halki keikan. Runsaslukuisessa yleisössä ikähaitari venyi 6-vuotiaista aikuisiin, ja kaikki olivat niin hienosti mukana kuin vain olla voi. Tuskin koskaan on esimerkiksi Eriparimiestä laulettu noin kovaäänisesti mukana.

Yhteinen aaltopituus yleisön kanssa metsän keskellä, ympärillä pimenevä elokuun ilta. Kertakaikkisen hieno yhdistelmä. Muistan ajatelleeni jossain vaiheessa biisin keskellä, että tämä on kyllä ihan älyttömän siistiä.

Setin viimeisenä biisinä soitettiin Hattulammen juhlapäivä, jossa yleisö pääsi keikauttamaan kalastustroolarin nurin. Veikkaan että tuon yleisön yhteisillä evävoimilla olisi kaadettu vaikka kokonainen risteilyalus.

Viimeisen biisin jälkeen ryömimme lavan taakse, kuuntelimme yleisön huutoa ja hymyilimme leveästi. Keskinäisten kehujen siivittämänä palasimme lavalle vetämään Poliisi ja rosvo -hevikappaleen, jonka intro sisälsi jokusen tahdin Black Sabbathin Paranoidia. Miihkali oli ihan liekeissä kitarasoolon aikana: ensin ryntäys pois lavalta niin pitkälle kuin piuha antoi myöten, sitten elämää nopeampaa soitantaa polvillaan yleisön edessä ja lopulta rymisevä paluu lavalle, joka miltei kaatoi minutkin.

Poliisi ja rosvo päättyi hillittömään loppurutistukseen, jonka aikana saatiin varmasti kaikki soittimet rumpuja myöten epävireeseen. Sen jälkeen vielä Aurinko on typerä, ja sitten pyyhkimään keikkahikiä. Kylläpä tuntui hyvältä.

Keikan jälkeen eräs nainen tuli ostamaan kolme kappaletta Hattusten t-paitoja ja totesi, että ”tämä oli paras keikka missä olen ikinä ollut”. Sen kommentin jälkeen kamojen kasaaminen tuntui vielä kevyemmältä. Iso kiitos kaikille paikalla olleille!

-Ville

9.7.-14.7.2006 KATKELMIA HATTUSTEN HEINÄKUUSTA

Sunnuntai 9.7.
Kihaus Folk Music Festival, Rääkkylä

Sunnuntain Kihaus-keikkaa edelsivät parin päivän intensiiviset treenit, joiden aikana ehdittiin tekemään kaikenlaista enemmän ja vähemmän hyödyllistä. Pääpaino luultavasti ensin mainitulla.

Kihauksen lastenpäivän ohjelman oli määrä alkaa kello 12, ja sitä ennenhän meidän piti suunnata tekemään soundcheck. Virkeä ryhmä lähti matkaan aamuyhdeksän tienoilla kahdella autolla. Itse sain kunnian ohjastaa Leon vast'ikään katsastuksesta saapunutta autoa. Kyllä, Leo on todellakin saanut haltuunsa farmariauton. Ajokorttiahan Leolla ei vielä ole, mutta hyvä se on silti aikuisella miehellä auto olla.

Saavuimme perille Kihaukseen aikataulun mukaisesti. Ilma oli valtavan kuuma, ja jo soundcheckiä tehdessä tuli mieleen että keikasta tulee varmaan melkoisen paahtava.

Ennen keikkaa lepäilimme hetken meille varatussa takahuoneessa, joka sattui olemaan musiikkiluokka. Hetken päästä jamit olivatkin jo täydessä vauhdissa. Miihkali soitti rumpuja, minä pianoa ja Mika kaikkea mitä käsiinsä sai. Välillä jokainen sai soittaa soolon vapaaseen tyyliin. Sitä seuratessa olisi monelta musiikinopettajalta todennäköisesti päässyt itku. Silkasta onnesta tietenkin.

Keikan aiemmin sovittu aloitushetki tuli niin yllättäen, että hienoisesta hitaudestaan tunnettu Mika ei ehtinyt sitä käsittää. Muu bändi siis oli jo lavalla ja juontaja kuulutti meidät sisään. Sitten kului ehkä reilu minuutti ja Metal-Mika asteli tyynesti takahuonekompleksista lavalle. Ei muuta kuin Mustikkasoppatehdas pyörimään ja homma käyntiin.

Keikka lähti rullaamaan hyvin, vaikka välillä lavalla heiluessa tuli olo että happi loppuu. Aurinko paistoi todella armottomassa kulmassa ja kuumensi tummaksi maalatun lavan varsinaiseksi pätsiksi. Ajoittainen kevyt tuulenvire tuntui yhtä hyvältä kuin olisi saanut päiväkaudet aavikossa harhailtuaan raikasta lähdevettä.

Kuumuudesta huolimatta keikka meni loistavasti. Reinoaudion paikalle järjestämä langaton mikrofoni auttoi hieman lyhentämään käsittämätöntä välimatkaa yleisöön. Liiallinen etäisyys yleisöön on niitä stadion-keikkojen huonoja puolia. No, osa biiseistä tuli laulettua sitten yleisön keskellä.

Setti päättyi Poksutuhnuun, jonka lopussa Leo väläytteli akrobaattisia kykyjään nousemalla käsiseisontaan kulmamonitorin päälle. On se aika veijari.

Keikan jälkeen myimme joitain levyjä ja paitoja ja söimme lavamanageri Mammun tarjoamia mansikoita. Maukkaan lounaan nautittuamme poistuimme alueelta. Pysähdyimme vielä matkan varrella ottamaan muutamia bändikuvia hienosti rapistuneen ladon luona. Kiitos Kihauksen järjestäjäporukalle, mukavaa oli!

Keskiviikko 12.7.
Enon tori, Eno

Kahden auton taktiikkaa käytettiin hyväksemme myös Enon keikalle lähdettäessä, sillä mukaan oli mahdutettava myös äänentoistolaitteistomme.

Kävimme Mikan kanssa hakemassa äänentoiston kyytiin, jonka jälkeen suuntasimme Tiedepuistolle syömään. Aterian jälkeen Mika heitti minut Leon luokse, ja ajoi itse hakemaan Miihkalin kyytiinsä. Leon kanssa lähdimme suoraan kohti Enon keskustaa. Noin puolen tunnin ajomatkan aikana ehdittiin muistaakseni vaihtaa ainakin jonkin verran musiikkitriviaa.

Enon tori löytyi ainoastaan yhden väärän käännöksen jälkeen. Purimme kamat ja pystytimme taustalakanan joidenkin puiden väliin. Esiintymislavaa Enon torilla ei ole, mikä sopii meille erittäin hyvin. On mukavaa olla samalla tasolla yleisön kanssa ihan konkreettisestikin.

Keikka alkoi melkein sovittuun aikaan, avausbiisinä jälleen Mustikkasoppatehdas. Yleisö pakkaantui lähelle yhtyettä ja keikasta muodostui vallan intiimi ja välitön. Etukäteen tehtyä biisilistaa muuteltiin lennosta meiningin mukaan.

Keikan aikana taivaalle pakkautui tummia pilviä, mutta onneksi sade alkoi vasta hetken keikkamme jälkeen. Saimme epäilemättä lykättyä sadetta hieman myöhemmäksi soittamalla sateenkarkoituslauluksi tarkoitetun Rapakkobluesin kurahousuista.

Keikka päätettiin Poksutuhnuun, jonka jälkeen ihmiset vaativat vielä lisää. Siispä vielä pyrähdys vedenalaisiin tunnelmiin Hattulammen juhlapäivän merkeissä. Kun sekään ei riittänyt yleisölle, heitimme vielä ässänä hihasta Juicen Aurinko on typerä - rallin.

Loppuroudaus suoritettiin ripeästi sateen jo ropistessa soittopelien päälle. Pelastauduimme kuitenkin juuri ajoissa, ja ehdimme vielä hörpätä Enon torikahviossa kupin kuumaa ennen paluuta Joensuuhun.

Perjantai 14.7.
Lasten Pop-katu, Joensuu

Lasten Pop-katu alkaa olemaan Hattusille jo erottamaton osa kesää. Olemme esiintyneet siellä aivan bändimme historian alkutaipaleesta lähtien. Tänä kesänä oli edessä siis järjestyksessään viides esiintyminen kyseisessä tapahtumassa.

Keikan oli määrä alkaa yhden tienoilla. Sitä edeltävä aika tuli käytettyä tehokkaasti hyväksi Laulurinteellä Ilosaarirock-hommissa. Mika oli myös rinteellä hoitamassa omia töitään, ja otti minut alueelta autonsa kyytiin vähän kahdentoista jälkeen. Kamat olivat jo valmiiksi pakattuna keskustan autotallissa, josta ne oli nopea napata kyytiin.

Kamat saatiin keikkapaikalle pystyyn ilman suurempia ongelmia, lukuunottamatta monitoreista kuuluvaa epämääräistä pörinää. Miksaaja totesi sen johtuvan kaupungin kulttuuritoimen elämää nähneestä äänentoistolaitteistosta. Eli ei mitään uutta siis. Todennäköisesti tuota pörinää ihmetellään vielä kymmenen vuoden päästäkin.

Nopean linjojen tarkastuksen jälkeen keikkapaita päälle. Ajan säästämiseksi tein settilistan jo kotona aamun ensi hetkinä. Hattus-veljet hyväksyivät listan mukisematta, ainoastaan Rötöstelevä kenguru päätettiin jättää rannalle ruikuttamaan.

Keikka aloitettiin Merirosvoina maailman -hoilauksella, josta jatkoimme hiphopin merkeissä Yhdysvaltoihin. Ennen keikkaamme Taidemuseon pihassa ei näkynyt paljoakaan väkeä, mutta kiitettävästi piha taas täyttyi keikan ensitahdeista lähtien.

Itselleni keikan huippuhetkiä oli seurata eturiviin itsensä torpanneen, arviolta kuusivuotiaan pojan toimintaa. Kaverihan lauloi kaikki meidän biisimme mukana sanasta sanaan! Monissa biiseissämme tekstiä tulee kuitenkin aika paljon ja nopeasti, mutta eipä näyttänyt haittaavan. Kymmenen pistettä ja hattumerkki!

Ilma lupaili koko keikan ajan sadetta, mutta toisin kävi. Kun olimme settimme loppuvaiheessa (olisiko menossa ollut Eriparimies), ilmestyi aurinko esiin pilvien takaa. Kylläpä tuntui hienolta. Yleisökin tuntui allekirjoittavan ajatuksen siitä, että Hullut Hattuset toivat auringon takaisin Joensuuhun.

Keikan jälkeen levyjen ja paitojen kauppaamista ja kuulumisten vaihtamista tuttujen kanssa. Kaikkinensa keikasta jäi oikein hyvä mieli. Hatunnosto kaikille Popkatu-aktiiveille!

-Ville

5.5.-20.5.2006 STETSONIT KATTOON!

Perjantai 5.5.
Siilin päiväkoti, Joensuu
Mutalan päiväkoti, Joensuu
Pataluodon alakoulu, Joensuu

Panu Hattunen Luoti-yhtyeestä lauloi: "aikatauluja ei oo". Meidän Ville uskoi Panun sanomaa, ja perjantaiaamuna huomattiin taas olevamme kellon kanssa kilpasilla. Mikan vahvan roudauksen ansiosta saimme kuitenkin kiinni aikatauluista. Suuntana oli Siilin päiväkoti, piikittelevä keikkapaikka, yeah... tähän kohtaan puujalkahymiö.

Ladattiin ilmalaiva täyteen tilpehööriä ja hittibiisejä. Meno oli kova niin itsellä kuin muilla. Kun on aamuvirkku, niin aikaisin on kiva rokata. Yksi Siilin päiväkodin hoitajista veikkasi ennen Eriparimiehen kertosäettä, että laulu kertoisi eräästä paikalla olevasta lapsesta. Ville puolestaan myönsi jazzin huumassa koko päiväkodin lapsilauman isyyden.

Muutaman nimmarin jälkeen Hattumobiilit suunnattiin kohti Mutalaa. Työpaikkani tuoma kotikenttäetu näkyi ja kuului riemukkaana vastaanottona. Vaikka sairausaalto oli iskenyt lapsiin, kajahti Mustikkasoppatehdas kovempaa kuin bändiltä konsanaan: suurin osa lapsistahan oli auttamassa musiikkivideomme teossa. Keikalla oli mainion kotoisa meno, ja paljon uusia solistiehdokkaita jos Ville sattuisi siirtymään joskus Fröbelin Kenguruihin.

Syötyämme ja juotuamme hyvin siirryimme kohti Pataluotoa. Laittelin rumpuja kasaan ja seurasin haltioituneena lämppäribändiä: Aurinkolippaset featuring Mika & Kuuma Melodika aloitti settinsä. Mika veteli siis yksin (mies, melodika ja visio) Hullut Hattuset -kappaletta, hieman uudestaan sovitettuna, mutta taatulla Mika-tyylillä.

Itse keikalla oli paljon tuttuja Karsikon, Ellin ja Mutalan päiväkodin työajoiltani. Keikka oli tuttua puolapuukiipeilyä ja kielisoittimilla osoittelua. Nahkainen meno, etten sanoisi. Kyllä sitä varmaan päivätöikseen tällaista tekisi. Kahdeksasta neljään työpäivä kapulaa pyörittäen. Hieno oli päivä.

Päivän päätteeksi roudattiin kamppeet Mikan autotalliin ja nautittiin Miihkalin tarjoamat virvokkeet Villen etupihalla. Sitten kukin hajaantui eri suuntiin, jotkut Jyväskylään, jotkut Vehkalahteen.

-Leo

Lauantai 20.5.
Mäkimatin perhepuisto, Jyväskylä (Yläkaupungin yö)

Jyväskylän reissulle lähdettiin hieman poikkeavalla miehityksellä. Mika oli estynyt liittymään Yläkaupungin yön tunnelmaan, sillä hänet oli valtuutettu toimimaan ystävänsä häissä be(a)stmanin ominaisuudessa.

Onneksi Mika löysi itselleen tuuraajan koulukaveristaan: Folkswagen-yhtyeessä bassoa soittava Joonas Ojajärvi lupautui lähtemään stunt-basistiksi reissulle. Leon ja Joonaksen kanssa pidimme ennen keikkaa muutamat treenit, ja Joonas otti paikoitellen hieman epäloogiset kappaleemme haltuun kiitettävän ripeästi.

Lauantaiaamuna lähdimme matkaan kolmestaan, Miihkali oli matkannut Helsingistä Jyväskylään sukulaistensa luokse jo perjantaina. Matkatunnelmia nostivat isäni oma-aloitteisesti tekemät Hullut Hattuset -tarrat takaikkunassa. Matkanteko sujui leppoisasti, Varkaudessa nautittiin aamukahvit ja maukkaat sämpylät.

Jyväskylässä majoituimme tuttavamme Ollin luokse, jossa levymme äänittäjäkaksikko Pekka ja Heikki olivat yöpyneet edellisenä yönä Stellan Lutakon keikan jälkeen. Yritimme saada aikaiseksi lounastreffejä, mutta valitettavasti Stellan kireät aikataulut estivät sen. Toverit olivat kuitenkin jättäneet meille terveisensä kannettavan tietokoneen näytölle.

Jossain vaiheessa ennen soundcheckiä tulimme ajatelleeksi, että Suomen ratkaiseva jääkiekkopeli oli samaan aikaan keikkamme kanssa. Samoin viileähkö keli ei lupaillut yleisötulvaa ulkoilmakeikalle. Ja kun vielä soundcheck osoittautui varsinaiseksi farssiksi, jossa etukäteen ilmoitettuja tarvikkeita ei tuntunut löytyvän kuin pitkällisen etsinnän jälkeen, niin olivat keikkafiilikset varsin kaukana optimaalisista.

Niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että keikasta sukeutui aivan loistava. Sade hellitti juuri keikan alkaessa, ja paikalla oli innostunutta väkeä kiitettävän paljon. Mahtavaa oli myös se, että keikkamme tulkattiin viittomakielelle. Tarkkailin lavan vieressä hengailleen tulkin käsimerkkejä erityisesti kun puhuin Siivekkään ukkosen alussa Saksasta, heavy metallista ja The Scorpionsista. Joonas otti lavan hienosti haltuun: erityisen hieno oli Eskimotangon aikana nähty omatekoinen koreografia.

Hyväntuulinen keikka päättyi Poksutuhnuun, joka tuntui uppoavaan yleisöön, josta suurin osa ei kappaletta varmaankaan ollut aiemmin kuullut. Tosin jotkut kyllä osasivat kappaletta toivoa. Keikan jälkeen kiittelimme yleisöä ja myimme sekä uusia että vanhoja levyjä. Hauskaa oli se, että toinen illan äänimiehistä tykästyi meininkiimme siinä määrin, että päätyi ostamaan molemmat Hattus-levyt.

Illan päätteeksi ajauduimme sattumalta seuraamaan Euroviisukilpailujen finaalia, joka päättikin illan varsin mainioihin tunnelmiin. Erityiskiitokset vielä Joonakselle arvokkaasta avusta ja hyvästä seurasta!

-Ville

28.4-30.4.2006 LEVYNJULKAISUTUNNELMIA

Perjantai 28.4.
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Kaupunginkirjasto, Joensuu

Huhtikuun viimeinen viikonloppu oli kauan odotettu juhlapäivä, jonka myötä viime kesänä aloitettu levyntekoprojekti saatiin viimein päätökseen. Käytännössä tämä merkitsi meille kiireisiä aikoja: paitsi että viikonlopulle oli tiedossa seitsemän keikkaa, menivät levynjulkistamista edeltäneet viikot lähetellessä levyjä ja erinäisissä haastatteluissa rampatessa.

Levynjulkaisua edeltävänä päivänä kaikki tarvittavat hommat olivat hoidossa. Kävimme Mikan kanssa hakemassa tuliterät t- paidatkin torstai-iltana, eli juuri parahultaisesti.

Yllättäen levynjulkaisua edeltäneet yöunet olivat taas hieman katkonaiset. Tippaakaan ei kuitenkaan väsyttänyt, kun heräsin perjantaiaamuna joskus kuuden jälkeen. Lähdin miltei samoin tein hakemaan Miihkalia asemalta. Parta-Hattusella oli ollut edellisenä iltana Helsingissä työpaikkansa vappuspektaakkeliesitys, jonka päätteeksi jehu nousi yöjunaan.

Kävimme hakemassa Miihkalin kanssa luotani loput tarvikkeet ja suuntasimme Tapion tiloihin. Siellä Reinoaudio olikin jo viritellyt äänentoistolaitteiston lähes tulkoon valmiiksi. Tässä vaiheessa juhlittiin ensimmäistä kertaa Leon levynjulkistamispäivän kunniaksi ottamaa kampausta. Eräälle joensuulaiselle musiikkialan työläiselle kunniaa tekevä kampaus kirvoitti viikonlopun aikana monet naurut.

Tehtiin nopea soundcheck, jonka aikana palauteltiin vielä tarkemmin mieliin paria aiemmin esittämätöntä biisiä. Hyvin tuntui kulkevan.

Yleisö alkoi tungeksia sisään puoli kymmenen tienoilla. Paikalle oli tehty ennakkovarauksia noin 170, joten olimme varautuneet pienimuotoiseen tungokseen. Kaikki kuitenkin mahtuivat hyvin saliin, ja keikka päästiin aloittamaan ajallaan. Teimme nopean matkasuunnitelman ja hattu-checkin ja spiikkasimme itsemme sisään langattomalla mikrofonilla salin ulkopuolelta.

Keikka alkoi poikkeavasti. Koska esiintymistilana oli elokuvateatteri, esitettiin keikan aluksi Mustikkasoppatehdas-video valkokankaalta. Ryömimme itse sisään salin takaosasta videon jo pyöriessä. Hyvältä kyllä tuntui katsella tuota videotaiteen merkkipaalua oikein isolta kankaalta. Kiitos vielä Ismolle ja työryhmälle hienosta videosta.

Videon loputtua aloimme Merirosvoina maailman -laulun alkuhoilauksen, ja kiersimme salin takaosasta lavalle. Pienehkön alkukankeuden jälkeen homma lähti rullaamaan, ja etenkin joidenkin biisien draamalliset osuudet kulkivat mainiosti.

Uuden levyn nimibiisin myötä toivoteltiin yleisölle hyvää päivänjatkoa ja myytiin vielä aulaan kyhätyssä myyntipisteessä muutamat levyt.

Keikan jälkeen suuntasimme porukalla konservatoriolle syömään. Konsalla Leo sai lisää kehuja uudesta hiusmallistaan. Konsalta jatkoimme hakemaan uuden taustalakanamme suutarilta, jossa olimme ompeluttaneet lakanaan purjerenkaat. Itse lakana on Leon ja Mutalan päiväkodin lasten käsialaa. Ja mikä tärkeintä, nyt olemme henkisesti suurempi bändi kuin Stella, koska heillä ei vielä ole omaa taustalakanaa. Siitäs saitte!

Seuraava keikka alkoi vasta kahdelta, ja Hattus-jengissä oli huomattavissa pientä hämmennystä, kun ei tarvinnut heti keikan jälkeen säntäillä suinpäin ympäriinsä. Yleensä jos meillä on kolme keikkaa päivässä, saadaan ne hoidettua muutaman tunnin sisään. Nyt ei tarvinnut edes roudata kamoja, kun keikka oli samassa paikassa. Luksusta.

Kahden keikka sujui suurin piirtein samalla meiningillä kuin ensimmäinen. Biisien välissä kuultiin myös hyviä kommentteja yleisön puolelta. Setti oli miltei sama kuin aamukeikalla, paitsi että encorena soitettiin Juice Leskinen -laina, Aurinko on typerä. Löytyy Juicen Haitaribussi-levyltä, joka on erittäin suositeltava lastenmusiikkilevy.

Mikan äiti antoi meille kaikille keikan jälkeen ruusut ja lupasi, että saamme tehdä seuraavankin levyn heidän mökillään jos tahdomme. Mahtava meininki.

Päivän viimeinen keikka oli Kaupunginkirjaston Muikku-salissa, jonne raahauduimme lyhyen kahvitauon jälkeen. Kirjaston keikalle viritimme ensimmäistä kertaa taustakankaan, ja sekös nosti fiiliksiä.

Kirjaston keikalle saapui mukavasti väkeä, ja pienessä salissa oli intiimi tunnelma. Vaikka Tapion keikat olivatkin mainioita, toimii Hattus-meininki selkeästi parhaiten keikoilla, joissa pääsee lähelle yleisöä.

Biisilista poikkesi aika paljon Tapion keikoista. Muikku-salissa suunnattiin muun muassa Ranskaan Hattukauppiaan tyttären merkeissä, sekä Intiaan tapaamaan Byy-Diiniä. Hattukauppiaan tyttären loppuosuus muodostui herkäksi, kun arviolta kaksivuotias poika tuli halaamaan minua.

Keikka kruunattiin Hattulammen juhlapäivä -biisin tahdissa. Uuden melodikan ostanut Mika esitteli halki koko viikonlopun hienoja sovituksia kappaleen välisoitosta - yhdellä kädellä on hankala soittaa.

Keikan jälkeen tapasimme Konservatoriolla entisen levy-yhtiömme pomon Jarmon, jolta saimme Poksutuhnu-biisiin uuden taustanauhan (Miihkali onnistui hävittämään alkuperäisen). Samalla otimme vähän kaverikuvia Jarmosta ja Leosta, koska huomasimme heidän näyttävän yllättävän samannäköisiltä. Kummallista.

Lauantai 29.4.
Elokuvateatterikeskus Tapio, Joensuu
Kerubin kuppila, Joensuu
Ravintola Wanha Jokela, Joensuu

Lauantaiaamu valkeni kirpeänä ja elämänmakuisena. Saatiin roudailtua kamat suurin piirtein aikataulun mukaisesti, mutta soundcheck kesti odotettua pidempään. Kaikki saatiin kuitenkin kuntoon ennen keikkaa.

Nopea biisilistapalaveri ja video jälleen pyörimään valkokankaalle. Sen jälkeen merirosvohoilotuksen myötä lavalle. Kiitettävän paljon näytti porukkaa olevan salissa. Yleisö oli myös huomattavasti äänekkäämpää kuin perjantain Tapion keikoilla.

Keikka rullasi mainiosti. Perjantain keikoilla ensiesityksensä saaneet Vihannestohtori ja Eskimotango alkoivat rullaamaan jo kohtalaisen hyvin. Eskimotangon rubato-säkeistössä meinaan aina unohtua kuuntelemaan Leon sydäntä riipivän kauniita stemmoja.

Keikan jälkeen kaikki olivat tyytyväisiä, paitsi Miihkali, joka valitteli olleensa lähes koko keikan ajan vielä unessa. Nimikirjoituksia uusiin levyihin jaellessamme mies alkoi kuitenkin hiljalleen piristyä.

Kamojen raivaamisen jälkeen päätimme mennä tekemään soundcheckin Kerubin kuppilalle saman tien. Veimme kamat kuppilalle ja lähdimme Mikan kanssa hakemaan PA-laitteistoamme.

Kamat saatiin pystytettyä rivakasti, ja äänentoiston asentaminenkin sujui rutiinilla. Kuppilassahan on tullut soitettua aiemminkin. Lisäksi pääsimme jälleen ihastelemaan upouutta taustalakanaamme.

Soundcheckin jälkeen Mika lähti syömään vanhempiensa luokse ja Leo kotiinsa. Miihkalin kanssa olimme liian laiskoja lähteäksemme minnekään, joten söimme kuppilan tarjoamat maukkaat salaatit ja pohdiskelimme mennyttä levyntekoprosessia sekä tulevaisuutta. Mukavaa oli levähtää hetki ennen keikkaa. Aurinkokin paistoi niin nätisti, että.

Mikan ja Leon saavuttua teimme settilistan ja katsoimme vielä nopeasti ulkona läpi pitkään setistä poissa olleen Poksutuhnun koreografiat läpi.

Kerubin kuppila oli miellyttävän täynnä, ja paikalla oli kaikenikäistä yleisöä. Keikka lähti heti alusta asti etenemään oikeaan suuntaan. Tunnelma oli leppoisa, ja yhtyeen ja yleisön välille muodostui hieno vuorovaikutus. Yleisö jopa lähti mukaan Eriparimiehen alun improvisoituun huudatukseen, jossa piti laulaa muun muassa "Hattuset on rautaa" ja "Hatt